Diabetesta on monta muutakin muotoa kuin tyypit 1 ja 2, kirjoittaa suomalaissyntyisen professori Leif Groopin työryhmä 4.12.2013 Lancetissa. Groop toimii nykyisin Ruotsissa Lundin yliopistossa. Jako tyypin 1 ja 2 diabeteksiin on karkea yleistys, joka kuvastaa huonosti diabeteksen todellista luonnetta, työryhmä kirjoittaa.
"Monet osittain päällekkäiset mekanismit voivat johtaa diabetekseen, ja geneettiset ja ympäristötekijät voivat muokata näitä mekanismeja ja taudin ilmenemismuotoja", tutkijat sanovat. Tärkeitä ympäristötekijöitä ovat lihavuusepidemia sekä ravitsemuksen muutokset ja yleistyvä istuva elämäntapa. Tauti näyttää puhkeavan geenien ja ympäristön kolarissa; monet potilaat ovat geneettisesti alttiita sairastumaan ympäristötekijöiden vuoksi.
Diabetes on krooninen hyperglykemian (veren khonneen sokeripitoisuuden) tila, joka on presnteisesti jaettu 1-tyyppin (jossa autoimmuunihäiriö ttuhoaa haiman insuliinia tuottavia soluja) ja 2-tyyppiin, jossa insuliini menettää tehoaan ja syntyy metabolinen oireyhtymä. Lisäksi on olemassa nuorena puhkeava MODY-tyyppi, jossa haiman beetasolut toimivat heikosti. Yhä useammalla diabeetikolla on piirteitä sekä tyypistä 1 että 2. Vielä kolme vuosikymmentä sitten kaikkien lasten ja nuorten diabetekset luokiteltiin 1-tyypiksi, mutta nykyisin lasten lihominen on johtanut siihen, että heillä on usein tyypin 2 diabetes, joka on lastentautina uusi. SEARCH for Diabetes in Youth study osoitti, että tyypin 2 diabetes lisääntyi 21 % amerikkalaisten nuorten keskuudessa vuodesta 2001 vuoteen 2009.
Lihavan nuoren tauti puhkeaa tavallisesti teini-iässä, ja hänen beetasolunsa vajaatoiminta kehittyy nopeammin kuin aikuisdiabeetikoilla. Tauti etenee nopeammin esidiabeteksesta varsinaiseksi diabetekseksi, keskimäärin 2,5 vuodessa, kun aikuisella eteneminen voi kestää 10 vuotta. Nuorilla esiintyy myös 1- ja 2-typpien sekamuotoa, jossa lähes joka viidennellä ilmenee haiman autovasta-aineita ja ketoasidoosia.
Aikuisillakin tilanne on usein vaikeasti määriteltävissä. Kaikki aikuisina (yli 40-vuotiaina) sairastuneet eivät ole 2-tyyppiä, etenkään jos heillä ei ole ylipainoa eikä metabolisen oireyhtymän piirteitä. Heillä voi olla jokin muu diabeteksen muoto, kirjoittajat toteavat. Osala tyypin 2 diabeetikoista voi olla jäljellä haiman beetasolutoimintaa ja haiman autovasta-aineita. Lisäksi tietyllä alatyypillä on taipumusta ketoosiin, jolloin heillä on sekä 1- että 2-tyyopin diabeteksen piirteitä. He ovat siis eräänlaisia hybridejä, latentti aikuisten autoimmuunidiabetes (LADA), jossa potilaat ovat nuorempia, erittävät vähemmän insuliinia (kuin vanhemmat 2 typin 2 diabeetikot), heillä on vähemmän metabolista oireyhtymää, ja he ovat nopeammin riippuvaisia insuliinipistoksista, kuin vasta-aine-negatiiviset potilaat. Geeneillä näyttää olevan merkitystä LADAn puhkeamisessa.
Kirjoittajat ennakoivat, että diabeetikkojen alaryhmiä tullaan löytämään lisää, jolloin myös yksilöllinen hoito tehostuu.
Tuomi T, Santoro N, Caprio S et al. The many faces of diabetes: a disease with increasing heterogeneity. Lancet 2013; DOI: 10.1016/S0140-6736(13)62219-9.