Kahden vuosikymmenen koe

Lääketieteen tohtori Timo Kuusela kirjoittaa blogissaan ajatuksiaan terveydestä, ravitsemuksesta ja lääketieteestä.

Valvojat: Tri Kuusela Info, Timo Kuusela

Avatar
Timo Kuusela
Viestit: 1715
Liittynyt: 10 Huhti 2008 13:59
Paikkakunta: Helsinki/Torremolinos

Kahden vuosikymmenen koe

ViestiKirjoittaja Timo Kuusela » 15 Maalis 2012 13:38

Monenlaiset rajapyykit

vaikuttavat ihmisen elämään. Ne yleensä muistetaan.
Koulu, rippikoulu, sotaväki, avioituminen, ammattiin valmistuminen muistetaan hyvin. Lasten syntymiä miehetkään harvoin unohtavat.
Vakava sairaus pysähdyttää. Alkuhämmennys tasoittuu ajan kuluessa, kun kivut väistyvät ja unohdus siloittelee muistoja - ja elämä jatkuu entiseen sairastumista edeltävään malliin.

Henkilökohtaista tai läheisten terveyttä uhkaavat tapahtumat vaikuttavat myös koulutettujen terveyden ammattilaisten mielissä.
Potilaiden aiheuttamaa traumatisoivaa järkytystä voidaan jossakin määrin torjua ns. työnohjauksella, että arkipäivän kokemukset eivät nujertaisi työkykyä. Vastaavaa toimintaa on muissakin ihmisen ongelmatilanteita käsittelevissä ammateissa.

Henkilökohtaisesti luen vaikuttavimpien rajapyykkien listaan sairastumisen 52 vuotiaana äkilliseen ja henkeä uhkaavaan sepelvaltimotautiin.
Hoitojen, lääkekuorman, hitaan toipumisen ja ennen kaikkea tärkeänä pitämäni työn pakkorajoittamisen koin vaikuttavimmiksi mielialatekijöiksi.

Tapahtumien dramaattisista käänteistä on kulunut runsaat 20 vuotta. Olen koettanut arvioda tapahtumia ja henkilövaikutuksia koko ajanjakson ajalta täytettyäni helmikuussa 73 vuotta.

Ajanjakso 52 - 60 vuotta
kului tarkoin vallitsevia hoito- ja kuntoutusohjeita noudattaen. Ravitsemus, niin kuin sitä suositettiin ja edelleen suositetaan, liikunta ja lääkitys (statiinit/simvastatiin, beetasalpaaja-hoito, verenpainehoito/valsartaani jne), olivat erittäin modernit jo silloin, kun ne väestötasolla vasta yleistyivät (noin -95 lähtien).

Muistan hyvin 60-vuotisrajapyykin. Vähän juhlittiin ystävien kanssa. Tiedän olleeni ponneton ja syrjään vetäytyvä isäntä.
Jatkuva alakulo kiusasi, vaikka en mielestäni lopun tuloa erikoisesti pohtinut saati pelännyt. Täydellinen haluttomuus puuttuviin hoitoihin hallitsi ajatusmaailmaa. Terveydentilaani kyllä seurasin.

Jotakin uutta alkoi tapahtua vuosituhannen vaihteessa.
Varmaan luin jotakin tavanomasesta poikkeavaa ja jatkoin lukemista ja sen pohdiskelua.

Seurasin intensiivisesti tyypin 2 diabeteksen (T2D:n) hoitoon liittyvää lääkekehitystä siksi, että tämäkin harmi oli tullut hoitoa vaativaksi kesästä 1996 lähtien. Koskaan en ollut ylittänyt painoindeksiarvoa 25.

Uusi tärkeä lääkeryhmä oli ns. glitatsonit (diatsolidiinidionit).
Näitä lääkkeitä kutsutaan insuliiniherkistäjiksi. Ne parantavat solujen kykyä sokerin (glukoosi) siirtämiseksi solukalvojen läpi solun sisään mm. energiakäyttöön.
Keksintö ja uudet tuotteet tuntuivat järkeviltä. Jo silloin puhuttiin insuliiniresistenssistä eli solun alentuneesta kyvystä reagoida insuliini-hormonille.
Kyselin myös vuodesta toiseen, miten tuleville lääkäreille insuliiniresistenssi opetettiin. No, sitä ole vieläkään juuriaan myöten selvitetty oppineemmissakaan piireissä. Muutama hyvä teoria kilpailee keskenään.
Positiivista oli, että energia-aineenvaihdunta, joka liittyy sokereihin, tuli kerratuksi uusimmissa muodoissaan.

Uskon myös olleeni ensimmäisiä varoittelijoita glitatsonien aiheuttamista sydänongelmissa. Asioiden viralliseen selvittelyyn kului runsas puoli vuosikymmentä ennen kuin niihin reagoitiin.
Nyttemmin näiden lääkkeiden käyttöä tuskin enää aloitetaan, vaikka jonkinlaisia myönteisiä raportteja on julkaistu uuden uhkaavaksi koetun taudin eli alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoidossa.

Sittemmin olen altistanut kehoni mm. inkretiini suolistohormonien lääkevaikutuksille (Januavia) puolen vuoden ajan. Lääkevaikutusta en havainnut edes pitkitetyissä sokerirasituskokeissa yhdistettyinä insuliinin erittymismittauksin kolmesti toistettuina.

Jo tässä vaiheessa elämäntapoihin ja erityisesti ravitsemukseen liittyneet havainnot ja kokemukset auttoivat selittämään, miksi näin oikeastaan pitikin käydä. Olin jo silloin rajoittanut sokerina imeytyvät hiilihydraatit minimiin.


Omat ratkaisut
lähtivät etenemään vuosituhannen vaihteen jälkeen kirjallisuuden lukemisen ja ja omien havaintojen pohjalta siitä, miten rasitus vaikutti elimistöön.
Tunsin luuston ja tukielimistön reagointitavat terveillä nuorilla miehillä, varusmiehillä.
Aloitin tehokuntoutumisen hyvin loivasti nousujohteisena. Käytin hyvänlaatuista pulssimittaria. Matkan ja nopeuden (kuormituksen) mittaisin juoksumaton avulla. Omia tuntemuksia seurasin tarkoin.
Oletin, että niin kuin elimistössä yleensä myös lihaksistossa on monikykyisiä (pluripotentteja) kantasoluja, jotka tarvittessa aktivoituvat toimintakykyisiksi lihassoluiksi - ilman insuliiniresistenssiä. Oletus jäi varmentamatta.

Tähän uunituore väitöskirjatieto tuo lisätietoa: -...että ihmisen erittäin monikykyiset kantasolut kykenevät erilaistumaan kaikiksi ihmisen kehon sisältämiksi solutyypeiksi laboratorio-oloissa, myös sydänlihassoluiksi...?

Jotakin muuta sitävastoin havaitsin.
Muutamien viikkojen kuluttua päivittäinen harjoitus sopeutti hengityksen rauhalliseksi. Sydämen sykkeeseen vaikutti vielä silloin betasalpaaja, joka ei sallinut tason 120 / min ylittämistä.
Pitkäkestoisesti harjoittelevat tuntevat harjoituksen alkuvaiheessa (0,5 - 1,5 t) ilmestyvän väsähtämisen , "sippivaiheen". Väsymys, pulssimuutokset, tihentynyt hengitys, voimattomuus jne tekevät harjoitteen jatkamisen vaikeaksi. Selitin tämän itselleni elimistön sokerivarastojen ehtymisenä ja - vähän jääränä jatkoin harjoitusta.
Koin mielenkiintoiseksi sen, että viikkojen kuluessa tämä kiusallinen ja melko lyhytkestoinen energian puutoksen aiheuttama väsymys vähitellen hävisi. Lopulta saatoin hölkäten taittaa 20 kilometrin matkan tuntematta erityisiä tuntemuksia tai väsymystä.
Silloin koettu on nyt helppo selittää. Kävin läpi ns keto-adaptaation. Elimistöni siirtyi polttamaan sokerin vähetessä rasvaa (ketoaineita) ilman juurikaan havaittavia tuntemuksia muutoksesta. Sopeutuminen kesti viikkoja.
Käytin edelleen jonkin verran viljatuotteita, hedelmiä ja sokeriakin. Arvelen tällä olleen vaikutusta sopeutumisen kestoon.
Olen sittemmin esittänyt sopeutumisen aikatauluksi yksilöstä riippuen parista viikosta kolmeen kuukauteen - ravitsemustottumusten mukaan ja miten sokerina imeytyviä hiilihydraattaeja rajoitetaan.
Jälkeenpäin opin, että sopeutuminen tapahtuu noin kahdessa viikossa, kun sokereina imeytyviä hiilihydraatteja rajoitetaan voimakkaasti. Nopeaan sopeutumiseen liitetään erilaisia tuntemuksia kuten suorityskyvyn laskua. Silloin mitataan myös lievästi kohonneita veren ketoaineiden pitoisuuksia sekä virtsan ketoaineita (Ketostix tms). Tietämättäni sovelsin "hitaasti kiiruhtamisen" sääntöä, ehkä onnekseni.

Keto-adaptaatio on mielenkiintoinen ja hyvin luonnollinen ilmiö. Sitä vierastetaan edelleen ammattipiireissä ja toistuvasti sekoitetaan tyypin 1 diabetesta sairastavilla (T1D-potilailla ja harvoin "loppuun palaneilla" jo insuliinia tarvitsevilla T2D-potilaillakin) ajoittain esiintyvään ketoasidoosi-tilaan. Ketoasidoosi kehittyy joko haiman erittämän tai lääkkeenä pistettävän insuliinin jokseenkin täydellisesti puuttuessa. Erona keto-adaptaatioon on suuri ketoaineiden pitoisuusero veressä (kymmenkertainen jollei enemmän).

Tunnen keto-adaptaation merkityksen omassa elimistössäni. Olen helposti selviytynyt 20 km ylittävistä maltillisella teholla noin kolmen tunnin kuluessa suoritetuista lenkeistä ilman lisäenergiaa tai nestettä, ilman "tankkausta" ja niin halutessani useita kertoja viikossa. Rasvakudos on todella riittoisa energiavarasto.

Kuluneen 20-vuotiskauden
jaan mielessäni kolmeksi jaksoksi.

1. Hitaan toipumisen jakso,
jolloin elin tiukasti nykyisen "käypähoito"-suosituksen mukaisesti.

2. Oivaltamisen ja palautuvan suosituskyvyn jakso.
Tämä koskee sekä kehon että mielen toipumista (ikävuodet 62 - 66-7).


3. Onnistumisen jakso,
kestoltaan jo ainakin 5 vuotta.

Ikävuosien lisääntymisestä huolimatta arvioin viimeisimmän jakson tehokkaimmaksi koko 20 vuoden "kokeen" aikana.
Olen täysin irtautunut siitä "elämäntapaopista", jota kansallemme on korostettu hyvin tehokkasti 1970-luvun alkuvuosista lähtien. Sitä on levitetty samanaikaisesti koko jatkuvasti lihovalle maailmalle.
Olen vakuuttunut, että alati kaikkialla lisääntyvät aineenvaihduntasairaudet päätetapahtumineen johtuvat suureksi osaksi elämäntapaohjauksessa tehdyistä virhepäätelmistä. Tämä koskee erityisesti ravitsemusta.
Näihin virhepäätelmiin on liittynyt ennen kokemattoman tehokas tiedottaminen ja mediamarkkinointi tuotteineen.


Entä nyt
20 vuoden kokemuksien jälkeen?
Miksi muuttaisin mitään, kun voin hyvin?
Rajoitin lääkitystä tuon toisen jakson kuluessa. Ensiksi poistui betasalpaaja. Yksi syy oli näillä todettu diabetesta lisäävä vaikutus. Ilman jarrua nostelen pulssia tasoon 160 / min ja joskus ylikin. Varoituksia kuuluu.
Joitakin vuosia sitten loppui "kolesterolin" hoito statiineilla siitä huolimatta, että kuulun ehdottomasti ns sekudaariprevention paarialuokkaan.
Pitkään kestäneen T2D:n vaikutuksesta elinkohtainen insuliiniresistenssi (maksa) vaatii metformiini-lääkitystä. Siitä huolimatta yön yli paastomittaus ylittää harvoin itselleni säätämäni raja-arvot 6 mmol/l. Ylitykselle löytyy yleensä selitys - fusku syömisissä. Toisaalta aterioiden jälkeiset mittaukset pysyvät jo tunnin jälkeen 6 mmol/l alapuolella.
HbA1c, "pitkä sokeri" on pysynyt poikkeuksetta rajan 6% alapuolella ollen tammikuisessa vuosikontrollisaa 5,7%.
Seurailen myös joskus "kolesteroleja", kun näin on tapa. Tulosten tulkinta on kyllä muuttunut aika tavalla tavanomaiseen tulkintaan verrattuna.
Esimerkiksi tammikuinen koe osoitti:

fP-Kol 5.5 mmol/l (ja perässä tähti),
fP-Kol-HDL 1.51 mmol/l,
fP-Kol-LDL 3.41 mmol/l (ja taas tähti perässä),
fP-Trigly 1.0 mmol/l

Itse arvioin koearvot näin:
Trigly / HDL (suhde = 0.67). LDL:n laatuasiat, sikäli kuin tiedetään, ovat kunnossa.
Varmennukseksi tutkittiin ApoB / ApoA1 (suhde =0.71) ja pienempi kuin viitearvo (0,91).

Viimeisin eli keskeisten apolipoproteiinien suhteen määrittäminen tapahtui ensi kertaa elämässäni ja johtui paljolti uteliaisuudesta sekä saatavuuden ja hinnoittelun selvittämiseksi. Saatavuus ei ollut ongelma, kun vähän selitin miksi toivoin näin tehtävän. Kerta oli ensimmäinen myös laboratoriolle. Henkilöstöä kiinnosti koe ja siitä keskusteltiin.
Huslab antoi palautteen kolmen vuorokauden kuluttua (kestihän se sinne lähettäminenkin jonkun aikaa) ja hinnaksi tuli 14 euroa - kohtuullista.
Kyllä nämä arvot vanhalle vhh-riihitontulle kelpaavat. Aina tietenkin olisi vara parantaa.
Mutta varmennukseksi tehtiin vielä tulehdusta (inflammaatio) kuvaava tutkimus. Sen hyväksytään jo laajasti olevan tekemisissä sv-tautien kanssa:

CRP, herkkä 0,36 mg/l

Kovin on matalalla, saa olla.
Havainto vahvistaa muita löydöksiä, ettei ainakaan mitään voimakasta (ahtauttavaa / tukkivaa) verisuonireaktiota ole menossa. Sama koskee kehossa mahdollisesti tapahtuvia kasvainmuutoksia..

Kuukautta aikaisemmin sama tutkimus tehtiin 1 - 2 tuntia runsasrasvaisen aamuaterian (oliiviöljyä, maitorasvoja, kookosrasvaa) jälkeen. Tulos oli kohtullinen 1.5 mg/l. Tiedetään kuitenkin, että mm. rasva aiheuttaa immunologiaan liittyvän hetkellisen tulehdusreaktion ja siksi tein paastokontrollin. Se selittänee ainakin osaltaan tuloseron.

Tulkitsen itse tilanteeni niin, että vanha raakki ikääntyy sievästi päivän kerrallaan, sievästi siksi, että elinvaurioita tai muita pitkään sairauteen liittyviä häiriöitä ei ole todettu (raajasuonet,munuaiset, silmät jne).
Tietenkin tulkintani ovat ristiriidassa mm "Kaiken tiedon kolesterolista" kanssa. On ristiriitaa siinäkin, että toimin yksilön, en tilastotieteen ehdoilla.
Päiviensä lukumäärää kukaan ei tiedä. Aivan hyvä tavoite on päästä sinne omin jaloin, näkevänä ja ehjin munuaisin. Jos tavoitteeseen päästään lisäksi vähillä lääkkeillä, aina parempi


Tästä eteenpäin
seuraan edelleen niin tiiviisti alan tutkimusta kuin eläkeläiselle on mahdollista (suureksi onneksi "on yhteyksiä").

Hiilihydraatteja rajoittavasta dieetistä on monenlaisia tulkintoja. Usein tuntuu, ettei lopullista totuutta halutakaan tietää. Turhia riskejä otetaan tiedon puuttuessa ja korvautuessa luulolla.
Tiedän, että uusia tutkimusmenetelmiä on tulossa. Saaduilla tiedoilla voidaan ohjata sellaisia henkilöitä jo vuosia ennen sairauksien puhkeamista, joilla on kohonnut sairastumisriski. Nyt sitä osataan sukuhistorian perusteella arvailla.
Vakuuttava tieto antaa tehokasta tukea ennaltaehkäisylle.
Suomalaiset kuluttavat jo nyt valtavat rahamäärät tauteihin (metaboliasairaudet), joille tehokasta ehkäisyä ja hoitoa ei näytä keksittävän. Maailmanlaajuiset rahamäärät ovat käsityskyvyn ulkopuolella.

Suurimmat odotukseni liittyvät suomalaiseen metabonomiikka / metabolomiikka tutkimukseen (1H NMR), jolla ratkaistaan aineenvaihduntatautien peruskysymyksiä. Sitten on vielä ratkaistava ennakkoluuloihin ja -asenteisiin liittyvät ongelmat.


PS

Kirjoitukseni ei noudata tarkoin yleisiä kirjallisen esityksen normeja. Se ei noudata myöskään yleisesti hyväksyttyjä, Suomessa tunnollisesti noudatettuja elämäntapanormeja, joista tärkeimpänä pidetään ravitsemussuosituksia. Onnistumisen puuttuessa on jo vuosia tavattu syyllistää kansalaisia liikunnan vähäisyydellä.
Paljonko kantavia niveliä on tuhottu "liikuntareseptin" avulla ja estetty virkistävä liikunta loppuelämäksi?

Normeja noudattamattomana kehotan ylipainoisia, metaboliasairauksista tai niiden päätetapahtumista kärsiviä henkilöitä tekemään yksinkertaisen kolmen kuukauden mittaisen kokeilun. Perehdyttyään hiilihydraatteja rajoittavaan (VHH) ravitsemukseen mm median pelottelusta välittämättä, ja kokeen voi tehdä huoletta siksikin, että ahtauttavat verisuonimuutokset alkavat jo lapsuudessa ja kestävät vuosikymmeniä kehittyäkseen oireita aiheuttaviksi.

Toinen rauhoittava tieto on, että ravinnon rasvat eivät näyttäydy enää niin vaarallisina tautien aiheuttajina, mitä aiemmin on uskottu. Tätä tietoa kyllä vastustetaan hyvin voimakkaasti. Asian myöntäminen kaataisi monta muutakin uskomusta.

Suositan ennen koetta muutamia laboratoriotutkimuksia. Tulevaa jatkoa varten voi olla kannustavaa tietää, miten arvot ovat kehittyneet.
Ennen aloittamista tehtäviä tutkimuksia ovat:
1. paastosokeri ja "pitkä sokeri" (HbA1c),
2. lipidipakettina tunnettu eritelty "kolesterolikoe",
3. tulehdusta kuvaava herkkä CRP-tutkimus (hsCRP),
4. lähtöpaino.
Samat tutkimukset toistetaan kolmen kuukauden kuluttua kokeen lopussa ja verrataan löydöksiä.
Metabolista oireyhtymää (MetS) potevat tapaavat usein reagoida hienosti niin painon kuin veren sokeri- ja rasva-arvojen korjautumisella.
Hyvin usein koe muuttuukin elämäntavaksi.

Jo hoidossa oleville T2D-henkilöille: Jos käytätte insuliinia tai insuliinin eritystä lisäävää tablettihoitoa, hiilihydraattien rajoittaminen vaikuttaa heti verensokeriin ja edellyttää lääkityksen vähentämistä (tihennetty sokerikontrolli!). Tästä säännöstä tekevät poikkeuksen hyvin yleisesti käytetty metformiini-lääkitys ja yleensä ns suolisto- / inkretiini- hormonien kautta vaikuttava lääkitys.

Ainoa, mitä elämäntavan muutoksen kokeiluun ja vaikutuksen toteamiseksi tarvitaan, on vähän rohkeutta, uteliaisuutta ja viitseliäisyyttä. Sitäkin mukavammaksi koe muuttuu, jos voi keskustella jonkun jo asiat oppineen ja myönteiset vaikutukset havainneen tukiryhmän / henkilön kanssa.
Meitä "huonoja" on arviolta puolet kansalaisista. Näille havaintojen tekeminen omasta kehostaan ja huomion kiinnittäminen syömisiinsä on terveenä säilymisen ehto.
Timo Kuusela, LKT, radiologi, eläk.

Avatar
Timo Kuusela
Viestit: 1715
Liittynyt: 10 Huhti 2008 13:59
Paikkakunta: Helsinki/Torremolinos

ViestiKirjoittaja Timo Kuusela » 18 Maalis 2012 14:51

Kommenttia kommentaattoreille, joita on n?kynyt:
Tsot tsot.
Maailma ei ole viel? valmis. Ei ihmist? ole my?sk??n erehtym?tt?m?ksi tehty.
Menn??n vain eteenp?in hissukseen ja katsotaan, mik? kellekin puree terveyden yll?pit?misess?.
Yhden kyll? osaan sulkea pois varmuudella. Se on Pyh? Byrokratius; maksaa eik? mit??n tapahdu. Kaikkein varmimmat ovat yleens? t?st? piirist
Timo Kuusela, LKT, radiologi, eläk.


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija