Kuolinsyyn tai vakavan sairauden tutkimisesta

Kalakukko syntyi Kuopiossa kuten muutkin kalakukot. Elämäntyönsä hän teki merillä. Tässä osiossa Kalakukko pitää lokikirjaa karppimeren myrskyissä ja tyvenissä.

Valvoja: Kalakukko

Kalakukko
Viestit: 6531
Liittynyt: 07 Loka 2010 15:13
Paikkakunta: Kotka

Kuolinsyyn tai vakavan sairauden tutkimisesta

ViestiKirjoittaja Kalakukko » 02 Elo 2022 16:47

Patologit tai jopa oikeuslääketieteellinen tutkimus paljastavat tapahtuneen kuoleman varsinaisen syyn.
Itämaisen valtion toiminnan tuloksena voi kuolinsyyn toteaminen olla sangen vaikeaa.

Helpoimmasta päästä voidaan todeta kuoleman aiheutuneen niskaan tai päähän ammutusta luodista.
Väkivaltatapauksissa on myös helppo päätellä maksan repeämä tai jopa suurien valtimoiden repeämät, aivovammat ja aivoverisuoniston vaurioituminen. Kidutukseen kuoleminen on varsin tavanomaista.

Se, mikä sitten aiheuttaakin erinomaisen vaikeuden, on avauksessa, ruumiin ollessa alasti ja siten vaatteiden kautta tapahtunut myrkytys ihon läpi. On siis mitä suurin syy tutkia vainajan alushousut. Normaali hätäpskan tai ripulin voi aikuinen todeta melkoisen helposti, varsinkin jos kotona on pikkulapsia ja vaipanvaihto sujuu.
Uusimman ongelman muodostaakin paljon kehuttu uutuusmyrkky NOVISTOK, joka on saavuttanut ennennäkemättömän suosion idässä päin.
Novitsokkia voi annostella sateenvarjoruiskuilla väkijoukossa muka tönäisemällä. Hankalampaa on elävän uhrin kannalta suostutella hänet käyttämään uusia tarjottuja alushousuja, jotka on huolellisten valtion agenttien Novitsok-myrkyllä hölvätyt.

Oikeuslääketieteelliset tutkimukset yhdistettynä rikospoliisin huolelliseen esityöhön tuovat parhaan tuloksen. Luonnollisesti "syyttömät" teloittajat noudattavat vain määräyksiä ylhäältä. Ja ruumis usein piilotetaan metsäiseen kangasmaastoon tai syvälle vesistöön, jolloin aikaa voi kulua vuosikausia ennen löytymistä. Näitä "Mainilan-porukoita" pulpahtelee esiin sattumoisin.

Ameriikan ihmemaassa, Hudson riverin pohjasta löytyneiden jalkoihin upotettujen sementtiämpäreiden voidaan olettaa johtavan rikollisjengien välienselvittelyihin. Nykyään viranomaiset ovat siirtyneet kaasuun ja myrkkyruiskeisiin.
Saudi-Arabiassa suositut yleisötapahtumat ovat julkiset mestaukset. Pää kirveellä (mestauskirves, leveä terä) irti ja homma selvä. Nopeasti tutkittu kuolemansyy.
Espanjassa tuomio saatetaan panna täytäntöön GARROTTElla. Hieno, hiljainen (mitä nyt tapettavan tuskanhuutoja) tuoli korkealla selustalla, jossa takana ruuvi, jolla murskataan asiakkaan selkärangan yläosa. Sekin helppo tutkittava juttu.
Englannissa on kautta aikain suosittu hirttämistä. Kun se tapahtuu valvotuissa olosuhteissa, ei kuolinsyyn tutkijalla ole juurikaan kommentoitavaa. Samaa köyttä voi kierrättää useaan kertaan, jolloin se ekologista.
Pohjois-Koreassa korkea-arvoiset (kenraalit) kuulemma ammutaan tykillä, jolloin kuolinsyyn tutkijalle ei jää muuta kuin joitain vaatteenriekaleita ja hiukan suolenpätkiä. Tuolloinkin kuolinsyy selkeä.

Maailmassa on niin paljon hienostuneita murhatapoja, että ihan ihmetyttää. Ainoa lajissaan on tuo NOVITSOK-myrkytys, hienostunut ja salamyhkäinen. Vaikea edes terveyskeskuksissa tai keskussairaaloissa todentaa. Vaatii todellakin hienostunutta ja perehtyneisyyttä asiantuntijuutta ja siksipä se on niin suosittu totalitaarisissa maissa, joista vain yksi on paljastunut. Kivointa on murhamiesten operoida Euroopassa, sillä murhamatkat voidaan naamioida vaikkapa sakraalitaiteen perehtymiseksi ja ihailuksi.
Jälkien hävittäminen on helppoa kretorioissa. Ainoastaan, jos tuhka alkaa pirullisesti hehkumaan suurvallan etevyyden merkiksi, saattaa ajatukset suuntautua rikoksen polulle. Ukrainan pienoperaatiossa on vastapuolella uutuustuote: MATKAKREMATORIO, jolla kaikki merkit niskoittelusta katoavat. Omaisilla täytyy olla vahva usko poikansa olevan pienessä purkissa, jos sitä nyt yleensä toimitetaan korkeiden postikulujen vuoksi.

Sotarikoksia ja rikoksista ihmisyyttä vastaan voi joutua tuomiolle Haagiin. Mutta minkäs teet, kun roisto on valtias ja tekijä on palkittu sankarin arvonimellä ja mitalein sekä luovutus oikeuspaikalle evätty. Viimeisin Haagissa tuomiolla ollut lienee Balkanin jostain sotkumaasta
kotoisin oleva Slobodan Milosevits, presidentti kansan valitsemana.

Kuolinsyyn tutkinta siis helpohkoa joissain maissa, mutta erityisen ongelmallista yksityisten kansalaisten harrastamissa murhissa. Suomessakin on yksi "salapoliisi" ylitse muiden: Helena Ranta, oikeushammaslääkäri, joka tutkinut mm. Balkanin valtavia joukkomurhia. Etniset vihamielisyydet ovatkin käsittämättömiä ja huippuna niissä oli Natsi-Saksan julmuudet, yli 6 miljoonaa juutalaista tuhottuna.
Kalakukko

Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron