Maaseudun Tulevaisuus: 10.09. 2023 Eija Mansikkamäki
Kermassa, voissa tai juustossa ei kannata turhaan säästellä, kun kyseessä on vanhus
Vain syöty ruoka ravitsee, joten en säästäisi iäkkäillä kermassa ja voissa.
Useimmat vanhukset ovat entisiä äitejä ja isiä, joilla on pysynyt vuosikaudet kauha kädessä ja reseptit päässä. Kun ikää tulee, kaikille ei kokkaus enää maistu. Se tarkoittaa aterioinnin yksipuolistumista, jos hankinnat ovat omalla vastuulla. Perunoita ehkä vielä keitetään, mutta mitä niiden seuraksi? Enintään makkaraa tai liha- tai lohipullia. Ei pilkkomista, haudutusta, paistamista tai muuta hankalaa.
Vanhuksen jos kenen tulisi kuitenkin syödä hyvin. Ikäihmisen toimintakyvylle on olennaista, että jaksaa tehdä edes pienen kävelykenkin ja että ruoasta saa riittävästi energiaa. Entinen opettajani ja nykyinen Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm totesi hiljattain, että lähes kaikki suomalaiset saavat liikaa kovaa rasvaa. Yhtä joukkoa rasvasuositukset eivät kuitenkaan koske: yli 80-vuotiaita. He saavat syödä kaikkea, mikä maistuu, sillä heillä energiansaanti on yleensä liian pientä, mikä yhdessä heikentyneen terveyden kanssa vie kuntoa aina vain alemmas.
Ehdottaisinkin, että katsomme lähellä olevien ikäihmisten syömisen perään. Kysymme, mikä mummolle tai papalle maistuisi, ja pitäisimme edes joskus yhteisen kokkaus- eli eli lähiruokapäivän. Vanhus seuraa touhua mielellään, auttaa missä voi ja saa seuraa, hyvää ruokaa, mielihyvää ja vaihtelua jääkaappiin.
Vain syöty ruoka ravitsee, joten hyvin iäkkäillä en säästäisi kermassa, voissa, juustossa enkä edes suolassa, ellei ruoka muuten mene alas. Ei niitäkään liikaa lutrata, mutta kyllä vanha purkkihernekeittomainos on vanhuksille omiaan: kerman kanssa siitä saa, kaksin verroin parempaa. Ja jos varaa jälkkäriksi jäätelöä tai lettuja ja kermavaahtoa, lisäenergiaa tulee ihan huomaamatta.
Kommentti: Mitenkähän VRN ja ruokintatalibaanien kouluttajat suhtautuvat artikkeliin? Tietysti tuomitsevat alimpaan kattilaan ja ikuiseen kadotukseen...