Käsitys aivokuolemasta saattaa muuttua

Kalakukko syntyi Kuopiossa kuten muutkin kalakukot. Elämäntyönsä hän teki merillä. Tässä osiossa Kalakukko pitää lokikirjaa karppimeren myrskyissä ja tyvenissä.

Valvoja: Kalakukko

Kalakukko
Viestit: 5400
Liittynyt: 07 Loka 2010 15:13
Paikkakunta: Kotka

Käsitys aivokuolemasta saattaa muuttua

ViestiKirjoittaja Kalakukko » 18 Huhti 2019 11:15

HS: Ulkomaat 17.4.21:53 Pekka Hakala HS

Tutkijat saivat kuolleiden sikojen aivot toimimaan uudelleen
Yhdysvaltalaistutkijat uskovat havainnon auttavan sydänkohtausten ja aivohalvausten hoidossa.

YHDYSVALTALAISTUTKIJAT ovat saaneet teurastettujen sikojen aivot toimimaan uudelleen, kertoo tiedelehti Nature. Asiantuntijoiden mukaan keskiviikkona julkaistut tutkimustulokset asettavat kyseenalaiseksi määritelmän, milloin eläin tai ihminen on kuollut ja milloin hengissä.
Tutkijat käyttivät Yhdysvaltain terveysviraston NIH:n rahoittamaan aivotutkimusohjelmaan kuuluvissa kokeissaan 32:ta sikaa, jotka teurastettiin normaalisti ja jätettiin tämän jälkeen neljäksi tunniksi odottamaan jatkotoimia. Tämän jälkeen tutkijat pumppasivat eläimiin verta matkivaa nestettä.

SIKOJEN aivossa havaittiin solutason toimintaa vielä kuusi tuntia kokeen aloittamisen jälkeen. Aiemman käsityksen mukaan ihmisten ja suurten nisäkkäiden hermotoiminnalle keskeiset solut rappeutuvat heti, kun ne eivät saa verta.
”Olin aivan ällistynyt”, tutkimusta johtava Yalen yliopiston tutkija Nenad Sestan kommentoi uutistoimisto AFP:lle.
”Perustava ja pääasiallinen havainto on, että solukuolema aivoissa kestää pidemmän aikaa kuin aiemmin on luultu.”

Tutkimusryhmä korostaa raportissaan, etteivät he havainneet mitään aivosähkötoimintaa tai muuta aivojen normaaliin toimintaan liittyvää sikojen elvytetyissä aivoissa. ”Nämä eivät ole eläviä aivoja vaan solutoiminnaltaan aktiivisia aivoja”, Sestan määrittelee.
Tutkijat uskovat havainnon auttavan sydänkohtausten ja aivohalvausten hoidossa.

TUTKIMUSRYHMÄ korostaa, että mikä tahansa viittaus aivojen todelliseen toimintaan olisi keskeyttänyt kokeen, koska kuolleena pidetty eläin olisi saattanut tuntea silloin kipua. Naturen artikkeliin liitetyssä kommentissaan Duken yliopiston professori Nita Farahany arvioi, että tutkijat ovat luoneet ”eettisesti harmaan alueen”, jossa siat ”eivät olleet elossa mutta eivät täysin kuolleitakaan”.

Kommentti: Nyt varmaan käynnistyys sika- ja kettutyttöjen uusi esiinmarssi, jossa vaaditaan kuoleman märitykseksi kuolleen eläimen osittaista mädäntymistä, jotta se voidaan paloitella tai nahoittaa.
Luonnollisesti lihakaupat joutuvat protestilistalle, koska liha voi ollakin "elävää" ja pahista pahin on, jos se on väriltään punaista.
Suomessa aivosähkökäyrä määrittää kuoleman eli ei toimintaa, niin kuollut on. Potilaan "vihannestila" on oiva lähestyminen ihanaa vegaanitilaa.
Kalakukko

Kalakukko
Viestit: 5400
Liittynyt: 07 Loka 2010 15:13
Paikkakunta: Kotka

Re: Käsitys aivokuolemasta saattaa muuttua

ViestiKirjoittaja Kalakukko » 18 Huhti 2019 15:33

Kun ihminen muuttuu vihannekseksi, voiko vegaani sen silloin syödä?
Kalakukko


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa