Asiantuntemattomat omaiset nyt VALVIRAn kimppuun

Kalakukko syntyi Kuopiossa kuten muutkin kalakukot. Elämäntyönsä hän teki merillä. Tässä osiossa Kalakukko pitää lokikirjaa karppimeren myrskyissä ja tyvenissä.

Valvoja: Kalakukko

Kalakukko
Viestit: 5256
Liittynyt: 07 Loka 2010 15:13
Paikkakunta: Kotka

Asiantuntemattomat omaiset nyt VALVIRAn kimppuun

ViestiKirjoittaja Kalakukko » 29 Huhti 2019 8:00

YLE: Uutissuomalainen: Vanhusten hoito 29.4. -19 06:26

Valvira tutkii 60:tä epäilyttävää vanhuskuolemaa – ”Julkisuus sai ihmiset aktivoitumaan”
Kantelut epäilyttävistä kuolemantapauksista vanhustenhuollon hoitolaitoksissa ovat lisääntyneet merkittävästi alkuvuoden aikana.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira selvittää tällä hetkellä kaikkiaan noin 60:tä kantelua, joissa vanhuksen kuolemaan saattaa liittyä hoitovirhe tai vakava laiminlyönti, kertoo Uutissuomalainen (siirryt toiseen palveluun).
Kantelut ovat moninkertaistuneet kevään aikana, sillä vielä helmikuussa julkisuudessa puhuttiin 15 tapauksesta.
Kyseessä ovat tapaukset vuosilta 2017–2019. Uusia on tänä vuonna tullut vireille kolmisenkymmentä.

Valviran ylitarkastaja Elina Uusitalo arvioi Uutissuomalaisessa, että kantelumäärän kasvu johtuu pitkälti julkisuuden tuomasta aktivoitumisesta. Vanhustenhuollon palvelujen laatu on ollut alkuvuodesta paljon esillä.
Ongelmia on ollut yksityisillä palveluntuottajilla, mutta myöskään julkiset hoivalaitokset eivät ole säästyneet kanteluilta.

Viime viikolla Valvira ilmoitti ottavansa keskellä olevan hoivayhtiö Esperi Caren valtakunnalliseen valvontaansa.
Valvira antoi Esperi Carelle poikkeuksellisen määräyksen korjata puutteet koko vanhustenhuollon toiminnassaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Valvira antaa valvontamääräyksen, joka koskee kokonaisuutena palveluntuottajan toimintaa kaikissa sen vanhustenhuollon toimintayksiköissä. Yhtiön on korjattava toimintansa heinäkuun loppuun mennessä.

Aiheesta lisää:
- Esperi Care sai poikkeuksellisen kovan määräyksen korjata epäkohdat vanhustenhuollossa – seurauksena voi olla uhkasakko tai luvan menettäminen
- Jos omainen valittaa vanhustenhoidosta Valviraan, ei kunta siitä välttämättä tiedä – valvonnan viestinnässä viiveitä

Kommentti: En ymmärrä, miten asiantuntemattomat siviilit voivat kiusata ja ylityöllistää Valviraa tuolla tavoin. Valviran aika kuluu täysimääräisesti kateellisten lääkärikollegojen kanteluista , jos joku lääkäri onnistuu hoitamaan/pelastamaan potilaan vaikkapa oikealla kilpirauhaslääkityksellä, joka ei ole lääketeollisuuden mielestä tarpeeksi kallis tai on liian tomiva. Virka pois ja katuja mittaamaan tai muuttakoon puoskarilääkäri vaikka Saksaan...

Jos todella omainen epäilee hoitolaiminlyöntejä, oli hänen tarkoin perehdyttävä VRN:n ruokintaohjeistukseen. Miten joku, joka ei ole eläinlääkärin, varastotyöntekijän tai kuljetusosaajan asiantuntemuksella varustettu erikoistietäjä, voi tulla moittimaan vanhuksen ylilääkityksestä, vaippaihottumasta, harvoista pesukerroista tai jopa suositellusta esanssikiisselistä.

Vanhusten pesukertojen riittävyys on valtakunnan ruohikko- ja metsäpalovaroituksista kiinni. Eihän palokunta voi lähteä letkuttamaan vanhuksia kesken tulipalojen eikä kapasiteetti riitä mitenkään vanhusten kyydityksiä palopaikoille jälkisammutustilanteessa. Kyllähän muutaman viikon pskat vaipoissa täytyy sietää hyvän lääkityksen ansiosta. Ei se ole huonoa hoitoa. Ja palaverit on myös pidettävä, palokuntienkin.

Nyt vaan valittajien on kärsivällisesti odotettava omaa vanhuuttaan, että voi olla asianomainen valituksissa. Jos hoidettava kuiskaa, että haluaa KINKKUVOIleivän kera III-oluen , niin höperyyteensähän tuollainen viittaa. Punainen liha ja voi tunnetusti tuhannen tutkimuksen perusteella tappaa ja sen vaihtoehtona oleva NÄÄNNYTTÄMINEN on eettisesti inhimillistä, suositusten mukaista. Sitäpaitsi olut aiheuttaa maksan rasvoittumista siis toista kuin tuo esanssikiisseli, joka sentään auttaa NAFLD:n saamiseen.

Kuten VRN:n päällikkökin tietää, niin eläinten näännyttäminen on kidutusta. Siitä vaan luotia tai sähköiskua kärsimysten lopettamiseksi. Punaisella lihalla tai voilla tappaminen on epäeettistä. Sen nyt tietää jokainen vegaani...
Kalakukko

Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa