MEDIASTA NAPATTUA

DI Leino Utriainen on kärsinyt jopa hengenvaarallisesti turhasta kolesterolilääkityksestä. Hän tutkii ja kertoo statiinilääkityksen hyödyistä ja haitoista arkielämässä.

Valvoja: Leino Utriainen


Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: Sydänliitto paniikissa?

ViestiKirjoittaja San Martino » 21 Helmi 2017 15:13

....mutta olisipa hauska kuulla noista menetelmällisistä puutteista?

Sydänliitto kirjoitti:
PURE-tutkimuksessa todettiin aineiston laajuudesta huolimatta lukuisia menetelmällisiä puutteita. Ravitsemussuositukset perustuvat aina laajaan tutkimusnäyttöön, jossa viestiä tukevat useat laadukkaasti toteutetut sekä kokeelliset että seurantatutkimukset.

No täältä löytyy selitys,johon viitataan koskien Salim Yusefia!

Tiina Laatikainen kirjoitti:
Ravitsemustutkimus keskusteluttaa. Uusia ravintoaineiden ja ruokatottumusten yhteyksiä terveyteen raportoidaan jatkuvasti, samoin kuin entisiä totuuksia pyritään kumoamaan. Ravitsemustutkimuksessa piilee kuitenkin melkoisesti haasteita ja sudenkuoppia, joita tutkimusten arvioija ei aina tule ottaneeksi huomioon, jos edes annetun tiedon valossa siihen pystyy.

Edelleen valitettavan iso osa julkaistavaa ravitsemustutkimusta on poikkileikkausaineistoihin perustuvaa havainnoivaa tutkimusta, jossa pyritään osoittamaan ravitsemuksellisten tekijöiden yhteyksiä esimerkiksi biomarkkereihin tai terveyteen.

Väestötutkimuksissa poikkileikkausasetelmissa kerättävä ravitsemustieto soveltuu väestötason ruokatottumus- ja ravitsemustrendien havainnointiin, mutta hyvin harvoin ravitsemuksen ja terveystekijöiden syy-yhteyksien osoittamiseen

http://kttravi.blogspot.com.es/2015_02_01_archive.html

.....mutta,mutta viitataan sitten tällaiseenkin
Tuija Pusa kirjoitti:
Sairastuvuuden suhteen vahvin tutkimusnäyttö saadaan pitkäkestoisista hoitotutkimuksista, mutta ravitsemuksen osalta tämä tieto ei ole kattavaa. Siksi joudutaan tyytymään havainnoiviin seurantatutkimuksiin, joista kertyvä tieto arvioidaan kokonaisuutena, mutta esimerkiksi ravintorasvojen vaikutukset veren rasva-arvoihin, esimerkiksi veren LDL-kolesterolipitoisuuksiin ovat kiistattomat.

http://www.sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/r ... ussuositus

Ne syy-yhteydet,ne syy-yhteydet, mutta varmaa on,että tyydytetty rasva tukkii suonet?

Täällä on vielä tarjolla hyviä kommentteja!!

Mikä tässä Yusumin esittämässä tutkimuksessa ei pitänyt paikkansa? Hiilihydraattien ja sydäntautien yhteys oli hyvin selkeä. Myös rasvat edistivät sydänterveyttä lievästi.
Paljon muitakin uusia tutkimuksia vahvistavat PURE-tutkimuksen tuloksia (jos ette löydä, voin auttaa). Ravitsemussuositukset perustuvat valitettavasti vanhoihin konsensuspäätöksiin eikä uusiin oikein tehtyihin tutkimuksiin. Kirjoititte ”Ravitsemussuositukset perustuvat aina laajaan tutkimusnäyttöön”, jos näin on kertokaa yksi tutkimus, joka osoittaa, että pitkälle prosessoidun tuontimargariinin ja rasvattoman maidon pakkosyöttö koululapsille on terveyden kannalta perusteltua?

- Thorleif Nordström - 2017-02-20 14:33

http://www.mynewsdesk.com/fi/sydan/news ... iin-221639

Avatar
Leino Utriainen
Viestit: 593
Liittynyt: 21 Touko 2011 8:35
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

RAVITSEMUSTUTKIMUS MYRSKYN SILMÄSSÄ

ViestiKirjoittaja Leino Utriainen » 26 Helmi 2017 21:58

Jussi Huttusen kirjoitus Duodecim-aikakausikirjassa

http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo13253.pdf

...." Pitkäkestoisiin seurantatutkimuksiin perustuvat meta-­analyysit ovat sekoittaneet pakan.
Tyydyttyneen rasvan saannin ja sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuden välillä ei parhaalla
tahdollakaan näytä löytyvän yhteyttä. Sen sijaan runsas monityydyttymättömän rasvan
saanti näyttää johdonmukaisesti suojaavan sepelvaltimotaudilta. Mutta miten ihmeessä
on mahdollista, että tyydyttynyt rasva ei lisää sepelvaltimotautia, vaikka se kiistatta lisää sepelvaltimotautia aiheuttavan LDL ­kolesterolin pitoisuutta?" ....
Leino Utriainen
maallikko lääketieteessä

Avatar
Timo Kuusela
Viestit: 1710
Liittynyt: 10 Huhti 2008 13:59
Paikkakunta: Helsinki/Torremolinos

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja Timo Kuusela » 27 Helmi 2017 13:00

Huttusen kirjoitus on näennäisliberaali mutta suora lainaus Sylttytehtaan Sanomista.
Tällaisiin päätelmiin tullaan "uuden tieteen" tilastomenetelmillä ja tulkinnoilla. Yksilön kokemuksilla ( ml mittaukset ym testit) ei ole merkitystä.
Näyttää siltä, että standardista poikkeavat tutkijat ovat jo riittävästi horjuttaneet "virallista tutkimusta", niin että mm suuret joukot T2D potilaita ei enää luota ohjeistuksiin + lääkityksiin.
No, onpahan Huttusella "oma lehmä" ojassa kuten arvoisalla seuraajallaan. On tietenkin vain ajan kysymys, kun kunnia ja menestys muuttuu helyiksi. Tämä taitaakin olla eliitin suurin pelon aihe.
Kiitos Leino linkistä.
Timo Kuusela, LKT, radiologi, eläk.

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 02 Maalis 2017 12:00

Jussi Huttunen kirjoitti:Tyydyttyneen rasvan saannin ja sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuden välillä ei parhaalla
tahdollakaan näytä löytyvän yhteyttä


Laatikainen ihmetteleekin sitten tätä...

Laatikainen kirjoitti:
Butter and cheese have differential effects on blood lipids despite same sat fat content

https://twitter.com/OscarPicazo/status/ ... 0121477120

"Voi ja juusto vaikuttavat eri tavoin sv-riskeihin, vaikka niissä on saman verran kovaa rasvaa...."

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 02 Maalis 2017 15:02

Fogelilla on vastaus valmiina edelliseen...
Mikael Fogelholm kirjoitti:
Tämä kertonee siitä, että maitorasva on haitallista, mutta että maitovalmisteissa (tässä: juustossa) on haitoilta suojaavia tekijöitä.

https://twitter.com/MikaelFogelholm/sta ... 5879234561

Onko haitallista vai jopa vaarallista...se transrasva, se transrasva?

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 03 Maalis 2017 9:48

Fogelilla on vastaus valmiina edelliseen...

viewtopic.php?f=78&t=4908&p=46215#p46209


Kaksi "oikean tiedon" lähettilästä samassa tilaisuudessa


– YLEn uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikkö Atte Jääskeläinen
– Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistolta.

....ja aiheena tietysti oikea tieto


Sosiaalisessa mediassa tutkittu tieto ja perustelemattomat väitteet sekoittuvat. Media, päätöksentekijät ja tavalliset kansalaiset joutuvat yhä enemmän luovimaan faktojen, mielikuvien ja suoranaisten valheiden välissä.

http://suomiforum.fi/haastajat-2017/#teema-4

Hyvät veljekset tietävät hyvin,miten oikeaa tietoa levitetään....

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

RAVITSEMUSTUTKIMUS MYRSKYN SILMÄSSÄ

ViestiKirjoittaja San Martino » 04 Maalis 2017 11:05

Leino Utriainen kirjoitti:Jussi Huttusen kirjoitus Duodecim-aikakausikirjassa

http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo13253.pdf

...." Pitkäkestoisiin seurantatutkimuksiin perustuvat meta-­analyysit ovat sekoittaneet pakan.
Tyydyttyneen rasvan saannin ja sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuden välillä ei parhaalla
tahdollakaan näytä löytyvän yhteyttä. Sen sijaan runsas monityydyttymättömän rasvan
saanti näyttää johdonmukaisesti suojaavan sepelvaltimotaudilta. Mutta miten ihmeessä
on mahdollista, että tyydyttynyt rasva ei lisää sepelvaltimotautia, vaikka se kiistatta lisää sepelvaltimotautia aiheuttavan LDL ­kolesterolin pitoisuutta?" ....

Nyt on alkanut selitysten aika..miksi miksi?
HS kirjoitti:
Onko kananmuna oikeasti haitaksi vai ei? Selvitimme, miksi tutkimustulokset vaihtelevat niin paljon

Ravitsemusepidemiologian dosentti Jyrki Virtanen Itä-Suomen yliopistosta on oikea henkilö selventämään tätä.

....erot johtunevat erilaisista elintavoista. Yhdysvalloissa runsaasti kananmunia sattuvat käyttämään ne, jotka elävät muuten epäterveellisesti. He tupakoivat enemmän, ovat lihavampia ja käyttävät paljon pitkälle prosessoituja lihatuotteita.

”Pekoni-kananmuna-aamiainen on klassikko Yhdysvalloissa.”

http://www.hs.fi/blogi/faktaalautasella ... 6aaf9abe86

Yksi kommentoija ihmettelee....

En tiedä, onko se totta, mutta Pekka Puskan kuuluisaa Pohjois-Karjala -projektia moitittiin aikoinaan siitä, että "lähtötilanteen" mittarina käytettiin vanhoja ikänsä raskasta työtä tehneitä, tupakoineita ja ryypänneitä sodankäyneitä metsätyömiehiä, joiden terveystilanne oli luonnollisesti täysin toinen kuin muutamaa vuosikymmentä nuorempien sukupolvien

Tietoa noista metsämiehistä....

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 19 Maalis 2017 13:37

Ohukainen vauhdissa...
Oulun Ylioppilaslehti kirjoitti:
Tutkija Pauli Ohukaisen mielestä tieteilijöillä on velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun ja estää siten virheellisen tiedon ja perusteettomien väitteiden leviäminen.

Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Ohukainen kirjoittaa esimerkiksi verisuonten kalkkeutumisesta seikkaperäisen selkeästi ja omaan tutkimustyöhönsä nojaten.

”Valtimotaudeista liikkuu verkossa väärää tietoa. Tutkimustieto meinaa jäädä vain asiantuntijoiden keskuuteen, joten koen tärkeäksi kertoa näistä asioista”, Ohukainen perustelee.

http://www.oulunylioppilaslehti.fi/huuh ... attelulla/

Olen samaa ehdottomasti mieltä, juu! Väärää tietoa liikkuu....

Ohukainen kirjoitti:
Rokoteskeptisyys, detox-kuurivinkit, ravitsemussuositusten kyseenalaistaminen ja rasvasota jylläävät verkossa.

Onneksi karppaus on jo pois muodista....

Täältä voi lukea Ohukaisen "oikeaa tietoa" valtimotaudeista


Valtimotaudit osa 1 ja 2

Itse asiassa tutkijoiden konsensus LDL-kolesterolin syytekijävaikutuksesta oli selvä jo vuonna 1986, kun ensimmäinen statiini-tyyppinen kolesterolilääke sai myyntilupansa vasta seuraavana vuonna. On siis turha väittää, että kolesterolitutkimus liittyisi kiinteästi aina vain lääkkeisiin.
http://www.tervettaskeptisyytta.net/val ... uri-osa-1/

LDL-hiukkasten takertuminen voidaan rinnastaa tikun juuttumiseen sormeen – väärä asia on väärässä paikassa väärään aikaan. Tämä laukaisee tulehdusreaktion, jolla elimistö pyrkii poistamaan “vierasesineen”. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä että tulehdussolut (nk. makrofagit) syövät LDL-hiukkasia ja täyttyvät rasvamolekyyleistä sekä kolesterolista. Niistä muodostuu nk. vaahtosoluja (engl. ‘foam cell’ niiden pullean ulkonäön vuoksi). Solut eivät pysty sulattamaan syömäänsä kolesterolia,
http://www.tervettaskeptisyytta.net/val ... uri-osa-2/

Harmi, että vasta lopussa kommenttiosuudessa lähestytään todellista asiaa...

Ohukainen kirjoitti:
Jämäkolesteroli todella näyttäisi olevan myös syytekijä sepelvaltimotaudissa. Tämä johtuu siitä että se kattaa alleen käytännössä koko joukon apoB:tä sisältäviä hiukkasia. Kuten tämän kirjoitussarjan osassa 1 nähdään, apoB on biokemiallisilta ominaisuuksiltaan juuri sopiva käynnistämään valtimotautiprosessin. Nämä valtimotautia aiheuttavat (eli ’aterogeeniset’) lipoproteiinit ovat kaikki seurausta maksan tuottamien VLDL-hiukkasten prosessoinnista verenkierrossa. Suurin osa niistä muuttuu LDL-hiukkasiksi mutta siinä sivussa muodostuu myös niitä jotka sisältävät tämän nk. jämäkolesterolin.

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 20 Maalis 2017 11:03

THLn tutkija kommentoi...
Markku Peltonen kirjoitti:
Kun LDL-kolesteroli'a onnistutaan alentamaan, sydän- ja verisuonitautiriski pienenee. Vaikutus/LDL-muutos samanlainen eri interventioille.

https://twitter.com/mvholmes/status/842730752450199552

Peltonen taitaa olla Ohukaisen hyvä kaveri?
Pauli Ohukainen kirjoitti:
Itse asiassa tutkijoiden konsensus LDL-kolesterolin syytekijävaikutuksesta oli selvä jo vuonna 1986

viewtopic.php?f=78&t=4908&p=46324#p46319

Toinen kaveri iloitsee uudesta löydöstä
Juhani Knuuti kirjoitti:
Tietyllä etelä-amerikkalaisella väestöllä valtimotauti on harvinainen. Kertoo, että tauti olisi ehkäistävissä oikeilla elintavoilla.

https://twitter.com/JuhaniKnuuti/status ... 0467059714

Runsailla hiilareilla LDL putoaa hienosti. Tosin myös HDL ja tulehdusta pukkaa...

Lancet kirjoitti:
Mean LDL and HDL cholesterol concentrations were 2·35 mmol/L (91 mg/dL) and 1·0 mmol/L (39·5 mg/dL)...

These findings suggest that coronary atherosclerosis can be avoided in most people by achieving a lifetime with very low LDL

Voi tietysti kysyä,kuinka paljon valkoista sokeria noiden alku-asukkaiden dieetti sisältää?

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Pauli heräätkö horroksesta?

ViestiKirjoittaja San Martino » 20 Maalis 2017 20:14

Pauli Ohukainen kirjoitti:
Krauss on esittänyt 1980-luvulta saakka siitä, että LDL-hiukkasten koko on tärkeä tekijä sydän- ja verisuonitautiriskissä. Tämä ei kuitenkaan ole vakuuttanut laajempaa tiedeyhteisöä 30 vuoteen eikä partikkelikokomittausta pidetä edelleenkään niin merkittävänä asiana, että sitä kannattaisi rutiinisti seurata (tai että siihen kannattaisi puuttua muiden hoidon kohteiden ohjella/sijaan). Hiukkaskokoa ja sen merkitystä kuitenkin tutkitaan edelleen. Aika näyttää, jääkö se lopullisesti unholaan vai voitaisiinko sitä käyttää esimerkiksi tietyntyyppisten potilasryhmien (esim. diabeetikot) tarkempaan erotteluun riskin perusteella.

Tässä uudessa työssä, Kraussin labra otti koehenkilöitä, joilla on veressään pääasiassa pienempiä LDL-hiukkasia (Kraussin määrittelemä ”B-tyyppi”) ja heidät satunnaistettiin joko runsaasti (18% kokonaisenergiasta) tai vähän (9%) tyydyttynyttä rasvaa sisältävälle ruokavaliolle. Hiilihydraattien, proteiinin ja kokonaisrasvan määrä oli kutakuinkin sama. Tyydyttyneen rasvan lähteenä oli joko täys- tai vähärasvaiset maitotuotteet ja määrää säädeltiin korvaamalla se kertatyydyttymättömällä rasvalla.

Huomattakoon vielä että hiilihydraatin määrä oli molemmissa ruokavalioissa 39-37% ja muutokset tehtiin lähtötasosta 55%. Kyseessä on siis niukin naukin jopa karppaukseksi luokiteltava ruokavaliomuutos.

Tuloksena oli, että runsaammin tyydyttynyttä rasvaa syönyt koeryhmä koki LDL-hiukkasten pienenmistä yhä edelleen.

http://www.tervettaskeptisyytta.net/aja ... tkimuksia/

Entäs tuo hiilihydraattien suuri määrä(E39-37%). Eikö sitä kutsuta nimellä "Fogelholmin sudenkuoppa"?
..........................................................................................................................................................................
Ohukainen vauhdissa...
Ohukainen kirjoitti:
Jämäkolesteroli todella näyttäisi olevan myös syytekijä sepelvaltimotaudissa. Tämä johtuu siitä että se kattaa alleen käytännössä koko joukon apoB:tä sisältäviä hiukkasia. Kuten tämän kirjoitussarjan osassa 1 nähdään, apoB on biokemiallisilta ominaisuuksiltaan juuri sopiva käynnistämään valtimotautiprosessin. Nämä valtimotautia aiheuttavat (eli ’aterogeeniset’) lipoproteiinit ovat kaikki seurausta maksan tuottamien VLDL-hiukkasten prosessoinnista verenkierrossa. Suurin osa niistä muuttuu LDL-hiukkasiksi mutta siinä sivussa muodostuu myös niitä jotka sisältävät tämän nk. jämäkolesterolin.

viewtopic.php?f=78&t=4908&p=46333#p46319

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja San Martino » 11 Huhti 2017 9:18

Mirror kirjoitti:
Stroke victims are ignoring doctors' advice and stopping treatment because of medication side effects

Stroke patients are ignoring their GPs and stopping potentially life-saving treatments because they suffer from minor side effects.

http://www.mirror.co.uk/lifestyle/healt ... e-10192858

Englannin sydänpotilaat näyttävät olevan Mirror-lehden mukaan tottelemattomia,kun lopettavat statiinien käytön (lievien) sivuvaikutuksien johdosta...

Siitäkin huolimatta, että Dr. Anna De Simoni vannoo niiden (ehkä) alentavan sydäririskiä jopa 75%..

Mirror kirjoitti:
Dr Anna De Simoni added: “The use of antihypertensives, lipid lowering agents and anticoagulants/antiplatelets may reduce the risk of stroke by about 75 per cent.

Avatar
San Martino
Viestit: 5087
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

AT04A-rokote

ViestiKirjoittaja San Martino » 20 Kesä 2017 8:07

IL kirjoitti:
Statiinilääkkeet historiaan? Kolesterolirokotteen testeistä lupaavia tuloksia

AT04A -nimeä kantava testattava rokote vähensi eläinkokeissa hiirien haittakolesteroliarvoja jopa puolella.
Samoin rokote näytti elvyttävän tukkeutuneita verisuonia selvästi.

http://www.iltalehti.fi/sydan/201706202 ... 0_sd.shtml

Kalakukko jatkaa...

viewtopic.php?f=36&p=46810#p46810

Avatar
Leino Utriainen
Viestit: 593
Liittynyt: 21 Touko 2011 8:35
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

ENGLANNISSA REMONTTI

ViestiKirjoittaja Leino Utriainen » 24 Heinä 2017 19:15

Englannissa meinataan lopettaa turhan lääkityksen tukeminen yhteisistä rahoista.

https://www.england.nhs.uk/2017/07/medi ... sultation/

'Low value' medicines on the list and their annual cost to the NHS:

£34.8m on Liothyronine, used for underactive thyroid
£19.8m on the anti-depressant Trimipramine
£19.3m on Lidocaine plasters for treating nerve-related pain
£11.5m on Tadalafil Once Daily, similar to Viagra
£10.9m on Fentanyl immediate release, used to treat breakthrough pain in palliative care
£9m on the painkiller Co-proxamol
£7.8m on Doxazosin Modified Release (MR), a drug for hypertension
£6.3m on omega-3 fatty acid compounds
£5m on Oxycodone and Naloxone, used to treat severe pain
£4.5m on travel vaccines
£4.3m on muscle pain relieving rubs and ointments
£2.7m on the anti-depressant Dosulepin (formerly dothiepin)
£2m on Paracetamol and Tramadol Combination product
£1.5m on Lutein and antioxidants (e.g. vitamin A, C, E and zinc) supplements
£0.5m on Perindopril Arginine an ACE inhibitor used in heart failure, hypertension, diabetic nephropathy and prophylaxis of cardiovascular events
£0.4m on Glucosamine and Chondroiton, nutrients taken to improve pain associated with osteoarthritis
£100,009 on herbal medicines
£92,412 on homeopathy items

POHDINTA
Viagran kaltaista lääkettäkään ei enää pidetä ihmelääkkeenä tai se vaikuttaa liian vähän. Ehkä "viisari" näyttää lääkittynäkin vain kello kuutta ja "lähtökulma" on toivoton.
Leino Utriainen

maallikko lääketieteessä

Avatar
Saaristolainen
Site Admin
Viestit: 3186
Liittynyt: 24 Loka 2008 23:36
Paikkakunta: Ii
Viesti:

Re: MEDIASTA NAPATTUA

ViestiKirjoittaja Saaristolainen » 25 Heinä 2017 11:21

Ensimmäisenä olevan lääkkeen hurjat kustannukset johtuvat monopoliasemasta. NHS ei ole antanut lupaa tuoda vastaavia valmisteita muualta Euroopasta. Hintakerroin on sadoissa.


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron