Omega-3-rasvahapot

Matti Tolonen on laillistettu lääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston dosentti. Hänet tunnetaan yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista.

Valvoja: Matti Tolonen

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Omega-3-rasvahapot

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 05 Marras 2010 17:48

Mistä omega-3-rasvahapot ovat peräisin?

Omega-3-rasvahapot ovat nyt suuressa suosiossa itsehoidossa. Niiden käyttö lisääntyy kaiken aikaa, kun uusia etyyliesteröityujä valmisteita rekisteröidään lääkkeeksi ja myös lääketehtaat alkavat markkinoida niitä sydäntautien, mielenterveysongelmien, nivelvaivojen ym. saitrauksien hoitoon. Lukijoita kiinnostanee tietää, mistä omega-3:t tulevat ja ovatko kasvi- ja kalaperäiset omega-3:t samanveroisia fysiologisesti ja biologisesti.

Suomen ja Ruotsin väestö saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan rypsiöljyn ALAsta, joka kuitenkin on biologisesti heikompitehoista kuin merelliset omega-3:t. Vain 20 % saannista tulee kala?ljyst? (tilastollisesti). Palaan pikapuolin ALAn ja merellisten omega-kolmosten biologisiin eroihin.

Kalaöljyt
Maailmassa tuotetaan vuosittain noin miljoona tonnia kalaöljyä. Suurin osa on peräisin Etelä-Amerikasta ja Marokosta. Valtaosa öljystä menee eläinten ruuaksi ja vain 6–10 % kanavoituu ihmisten käyttöön, arvioi Global Organization for EPA and DHA (GOED). Toinen järjestö, International Fishmeal and Fish oil Organisation (IFFO) arvioi ihmiskäytön osuudeksi vain 3 %, josta puolestaan 0,6 % käytetään Euroopassa.

Suurin osa kalaöljystä jalostetaan Norjassa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa ja Japanissa. Myös Etelä-Korea on lisännyt osuuttaan viime aikoina. Frost & Sullivan arvioi vuonna 2007, että Yhdysvaltain kalaöljymarkkinat ovat 17 384 tonnia ja EU:n 13 340 tonnia.

Eräiden arvioiden mukaan maapallon kalakannat olisivat vähenemässä niin, että kalaöljyn tuotanto olisi uhattuna. Kyseessä on kuitenkin väärinkäsitys, sanoo Adam Ismail, GOED:n toimitusjohtaja. Hänen mukaansa kalaöljy tulee pääasiassa anjoviksesta, sillistä, makrillista ja sardiinista, joita kalastetaan vain vähän ihmisravinnoksi. Varsinainen uhka tulee merien saastumisesta, Ismail sanoo. El Niño -hirmumyrskyn aiheuttama vesien lämpeneminen vähensi kalaöljyn DHA-rasvahapon pitoisuutta Etelä-Amerikan vesillä, hän lisää. Tämän johdosta on ollut entistä vaikeampaa löytää kalaöljyä, jossa on vakiosuhteessa 18 % EPAa ja 12 % DHA:ta. [HUOM! Tämä on peruskalaöljyjen omega-3-suhde). Niinpä raakakalaöjyn hinta nousi vuonna 2008 50–75 %. Kalaöljyjen kuluttajahinnat eivät kuitenkaan nousseet, sillä jalostamot pitivät hintatason vakaana. (Suomessakin kuluttajahinnat ovat suorastaan laskeneet.) Jalostamot myivät enimmäkseen peruskalaöljyjä, jossa on vain 30 % näitä rasvahappoja ja loput 70 % muita kuin omega-3:a. Yhä useammat kuluttajat haluavat uuden polven valmisteita, joissa on paremmat omega-3-pitoisuudet. Esimerkiksi Suomessa myytävät E-EPAt sisältävät 70 % tai 90 % ja CardiOmega 90 %.

Krilliöljy
Viime aikoina marrkkinoille on rynninyt krilliöljy. Se sisältää noin 30 % omega-3-rasvahappoja fosfolipidimuodossa. Norjalaisen tutkimuksen mukaan krilliöljyn biologiset vaikutukset ovat samankaltaisia kuin kalaöljyllä. Tutkimukseen osallistui 113 henkilää, joiden kolesteroli- ja trigly-arvot olivat normaalit tai lievästi koholla. Heidät jaettiin 3 ryhmään, joista yksi (n=36) sai päivittäin 6 kapselia krilliöljyä (3.0 g, EPA + DHA = 543 mg), toinen ryhmä (n=40) 3 kapselia kalaöljyä (1,8 g, EPA + DHA = 864 mg) ja kolmas ryhmä (n=37) toimi verrokkina. Vaikutusjakso oli 7 viikkoa. Krilliöljyn EPA + DHA -päiväannos oli 62.8% kalaöljyn annoksesta; kummallakin saatiin samankaltaiset tulokset tutkituissa muuttujissa.

Kasvien siemenöljyn omega-3
Pellavansiemenöljy on maailman yleisin kasviperäisen omega-3:n lähde. Sen osuus koko maailman omega-3:markkinoista on noin 13 %, arvioi Frost & Sullivan. Pellavansiemenöljy sisältää 50–60 % alfalinoleenihappoa (ALA, omega-3). Sen tuotantoa uhkaa ympäristön saastuminen. Kanadalainen canola-öljy sisältää myös ALAa. Flax Council of Canada sanoo sen hinnan nousseen rajusti vuonna 2008. Canola-öljyn suurimpia markkinoijia ovat Pizzey´s Nutritionals (jonka Glanbia äskettäin osti), Bioriginal, Degussa, Biodroga, Barleans ja Arista Industries.

Teollisuus pyrkii kehitämään myös kasviperäisiä EPA/DHA-tuotteita, koska nämä rasvahapot ovat biologisesti ja fysiologisesti tehokkaampia kuin ALA. Monsanto, Solae, BASF ja Dow AgroScience kehittävät pitkäketjuisia monityydyttymättömiä rasvahappoja muistakin kasveista, kuten soijasta, canolasta ja pellavansiemenöljystä. Ensimmäiset kokeilut ovat olleet onnistuneita, ja teollisuus arvelee ensimm?isten EPA/DHA-valmisteiden tulevan markkinoille 3–7 vuoden kuluessa.

Pahoittelen, että alla olevissa viesteissä äät ja ööt ovat korvautuneet ?-merkeillä foorumin vaihdossa. Syyskuun uutisista alkaen nekin ovat kunnossa.

Suosittelen perehtymään alla olevaan kirjallisuuskatsaukseen, joka selvittää seikkaperäisesti ALAn, EPAn ja DHA:n fysiologisia ja biologisia vaikutuksia. Katsauksen jonka voi lukea kokonaisuudessaan maksutta.
Russel FD, Bürgin-Maunder CS. Distinguishing Health Benefits of Eicosapentaenoic and Docosahexaenoic Acids. Marine Drugs 2012, 10, 2535-2559; doi:10.3390/md10112535
Matti Tolonen
Lääkäri, eläkkeellä

http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 05 Marras 2010 19:40

Kalaöljy (2 g/vrk) tepsii vaihdevuosiin liittyvään masennukseen ja kuumiin aaltoinin, osoittaa uusi pienehkö amerikkalaistutkimus. Se tukee äskettäin Kanadassa Quebecin yliopistossa suurella aineistolla saatuja hoitotuloksia.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 06 Marras 2010 18:33

Kasvi- ja kalaöljyn omega-3-rasvahappojen vertailua

Lupasin edellä selvittää kasvi- ja merellisten omega-3-rasvahappojen eroja. Keskivertosuomalainen saa 80 % omega-3:staan rypsiöljystä ja 20 % kalasta. Kiinnostava ja kiistanalainen kysymys kuluu: Onko kasviöljyn omega-3 (ALA) yhtä tehokasta biologisesti kuin kala- ja krilliöljyjen omega-3:t (EPA ja DHA)? Vastaus: Ei ole!

Ihminen ei kykene varastoimaan elimistöönsä omega-3-rasvahappoja, joten niitä on joko saatava jatkuvasti joko sellaisenaan ravinnosta (tai ravintolisistä) tai ihmisen on muunnettava omega-3-sarjaan kuuluvaa alfalinoleenihappoa eli ALAa EPAksi ja DHA:ksi. Paras kasviperäinen ALAn lähde on pellavansiemenöljy, joka sisältää 50 % ALAa; rypsiöljyssä ja kasvirasvamargariineissa sitä on 10 – 12 %. Kasviöljyissä ei siis ole lainkaan valmista EPAa eikä DHA:ta. Ihmisen on joko itse valmistettava niitä ALAsta (ks. kaavakuva alla) elimistössään tai saatava ne valmiina kalasta tai kalaöljystä.

Peruskalaöljy ja krilliöljy sisältävät omega-3-rasvahappoja (EPA + DHA) 30 % (josta EPAa on noin 15 – 18 %), muita tyydyttymyttämiä rasvahappoja 35 % ja tyydyttyneitä rasvahappoja 30 %. Väkevöidyt kalaöljyt sisältävät enemmän EPAa ja/tai DHA:ta. Suomessa saa E-EPAa, joka sisältää EPAa 70 % tai 90 %, muttei lainkaan DHA:ta. Lisäksi on saatavissa 90-prosenttisia E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmiä kapseleina.Tehokkaimpia ovat sellaiset kapselit, joissa on mukana D3-vitamiinia. Muista tarkistaa enne kuin ostat!

Kasviöljyissö yleinen rasvahappo, linolihappo (LA) kuuluu omega-6-sarjaan, ja siitö elimistö valmistaa arakidoni- (AA) ja dihomogammalinoneenihappoja (DGLA). Rypsiöljy sisltää 22 % LA:ta. Sitä saa myös hiukan lihasta ja siipikarjasta. Mitä enemmän ihminen saa ravinnostaan linolihappoa, sitä enemmän veren EPA-pitoisuus alenee ja AA/EPA-suhde nousee, vaikka AA:n pitoisuus ei suurenisikaan. Korkea AA/EPA-suhde on haitallinen terveydelle, sillä se tuottaa tulehdussytokiineja, jota altistavat kroonisille sairauksille, mm syövälle.

Canola-öljy on geenimuunnellusta rypsistä valmistettua öljyä; nimi tulee sanoista canada ja oil. Oliiviöljy sisältää pääasiassa omega-9-sarjaan kuuluvaa öljyhappoa eikä siinä ole juuri lainkaan LA:ta eikä ALAa. Siksi on mielestäni hassua, että kokki Kolmonen vertaa rypsi- ja oliiviöljyjä ja kehuu, että rypsiöly on parempi omega-3:n lähde kuin oliiviöljy. Tietenkin se on, mutta ei läheskään niin hyvä kuin kalaöljy!

ALA on rakenteeltaan lyhyempi, ja siinä on vähemmän kaksoissidoksia kuin merellisissä omega-kolmosissa (EPAsa, DHA:ssa ja DPA:ssa). ALA on terveysvaikutuksiltaan heikompi kuin EPA ja DHA. Esimerkiksi aivot eivät kykene käyttämään ALAa hyväkseen yhtä hyvin kuin EPAa ja DHA:ta, joten ALAlla ei voida korvata lapsen kehittyvien aivojen tarvitsemaa DHA:ta. Mielenterveydelle taas EPA näyttää kaikkein parhaalta omega-3:lta, koska se on antidepressivinen.

Entä syntyykö kasviöljyn alfalinoleenihaposta (ALA) ihmisen maksassa riittävästi EPAa ja DHA:ta? Tutkimusten mukaan kasviöljyn ALA on biologisesti kalaöljyä heikompaa, koska suurin osa ALAsta hapettuu ja vain pieni osa (keskimäärin 7–8 %) siitä muuntuu EPAksi. Noin 2,7 % [vaihteluväli 0,2–21 %] muuntuu EPAksi ja 0–9 % siitä DHA:ksi (ks. DeFilippis ja Sperling 2006). Runsas LA:n (omega-6) saanti vähentää ALAn muuntumista EPAksi ja DHA:ksi (Simopoulos 2004). Naiset muuntavat miehiä hieman paremmin ALAa omega-3:ksi, ero johtunee estrogeenista. Äidinmaidon DHA:n ja EPAn pitoisuus nousee myös näitä rasvahappoja syötäessä. Luonto on järjestänyt asian näin, koska vastasyntynyt tarvitsee runsaasti DHA:ta, jota se saa äidinmaidosta.

ALAn heikkoa muuntumista EPAksi osoittaa suomalaisten lasten ja aikuisten veren on kovin pieni EPA-pitoisuus (keskimäärin 1 %, osalla vain 0,5 %) ja korkea AA/EPA-suhde (7–8:1). Syynä on runsas rypsiöljyn ja levitteiden syönti ja vähäinen kalarasvojen saanti. Veritutkimuksia tehtiin 2005–2006 Jyväskylän yliopistossa lapsilla ja opiskelijoilla. Helsingin yliopiston farmasian laitoksella on saatu samankaltaisia tuloksia opiskelijoilla.

Eräässä aikuisilla tehdyssä kokeessa kolme grammaa/vrk pellavansiemenöljyä nosti EPAn pitoisuutta plasmassa 60 % (24–39 µmol/l) ja DHA:ta 25 % (Harper ym. 2006). Muiden tutkimusten mukaan ALA nostaa plasman EPAa vähän, muttei ei lainkaan DHA:ta (DeFilippis ja Sperling 2006). Toisessa tutkimuksessa pellavansiemenöljyn ALA (2,4 g/vrk) nosti ihmisen punasolun EPA-pitoisuutta 1,4-kertaisesti, mutta DHA:ta ei lainkaan (Barcelo-Coblijn ym. 2008). Vertailun vuoksi: 1g/vrk E-EPAa nostaa aikuisen EPA-pitoisuuden keskimäärin noin 2,5-kertaiseksi (japanilaiselle tasolle). EPA on siis tehokkaampaa kuin ALA.

Runsaskaan ALAn saanti ei vähennä tulehdussytokeenejä (Cytokine 2007, Barcelo-Coblijn ym. 2008) eikä aina lisää plasman ja solukalvojen DHA-pitoisuutta, päinvastoin se voi vähentää sitä (Pudge ja Calder 2005, Goyens ym. 2006, Portolesi ym. 2007). Valmiin EPAn syönti lisää veren EPAn muttei välttämättä DHA:n pitoisuutta. Sitä vastoin DHA:n syönti nostaa sekä DHA:n että hiukan myös EPAn pitoisuutta plasmassa. Plasman DHA:n nousu jää noin yhteen mooliin, vaikka annosta lisättäisiin 2 grammaan päivässä. Keski-Suomessa koululaisten tutkimuksessa yksi E-EPA 500 mg -kapseli/vrk nosti plasman EPA-pitoisuutta keskimäärin 2,8-kertaiseksi (1–2,8 %:iin), joskin yksilölliset erot olivat suuret (ehkä kaikki lapset eivät ottaneet ohjeen mukaista annostusta). Aikuisilla 1000 mg/vrk E-EPAa nostaa yleensä plasman EPAa 500 %.

Hollantilaisraportti tukee esitystäni: ALA ei suojaa sydäninfarktin sairastaneita ihmisiä sydänkuolemalta. Eikä myöskään vähäinen (ravitsemuksellinen) EPAn ja DHA:n lisyys ruokavalioon, esim. levitteiden muodossa (Nature Medicine 2010). Elintarviketeollisuus siis johtaa kuluttajia harhaan mainostaessaan rypsiöljyö, levitteitö, ym. tuotteita hyvinä omega-3:n lähteinä. Etyyliesteröity kalaöljykapseli, joka antaa noin 850 mg omega-3:a (EPA + DHA) päivässä, vähentää sydänpotilaan kuolemanriskiä, kirjoittaa englantilainen sydänprofessori Cowie European Journal of Cardiovascular Medicine -lehdessä. Selostan katsausta suomeksi TÄSSÄ LINKISSÄ.

Sekä DHA:n että EPAn nauttiminen alentavat plasman arakidonihapon (AA) määrä (mikä vähentää tulehdussytokiineja) ja vaimenta NF-KB:tä, jolloin immuunijärjestelmän toiminta paranee. Tehokkain keino nostaa EPAn ja/tai omega-3-rasvahapon pitoisuutta elimistössä on nauttia sitä sellaisenaan (ei siis esim. ALA:na). Toisaalta ALAn ja kalaöljyn käytöllä kummallakin näyttää olevan suotuisa vaikutus sydänterveydelle (Goyens ja Mensnik 2006). En siis vastusta esim. pellavaöljyn käyttöä (nautin itsekin pellavansiemeniä jogurtissa), mutta vastusta elintarviketeollisuuden harjoittamaa massiivista harhaanjohtamista.

Maailman suurin omega-3-tutkimus JELIS tehtiin E-EPAlla (1800 mg/vrk) ja Lancetissa julkaistut tulokset olivat erinomaiset. Ravitsemusalan ihmiset suosittavat syömään kalaruokia, mutta kliinikot (lääkärit) määräävät mieluiten kalaöljyä ruoan lisänä, koska silloin annos on vakioitu ja vaikutus nopea ja tehokas. Yhdysvaltain johtaviin sydänspesialisteihin kuuluvat professori William S. Harris ja professori Terry A. Jacobson kiittelevät julkaisuissaan E-EPAn vaikutusta valtimonkovettumataudin hillinnässä. Japanissa E-EPAa määrätään yleisesti sydänpotilaille, diabeetikoille ja reumapotilaille. Japanissa ja USa:SSA e-epA on rekisteröity reseptilääkkeeksi, mutta EU:ssa se on ravintolisä (Tanskaa lukuunottamatta). Psykiatrit määräävät potilailleen E-EPAa, kardiologit taas E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmää. Kumpi on parempi terveelle ihmiselle E-EPA vaiko E-EPA + E-DHA? En tiedä, siksi otan itse päivittäin molempia, varmuuden vuoksi.
Lisää tietoa suomeksi maksuttomasta Kalaöljyoppaasta
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 08 Marras 2010 17:58

E-EPA ja sydän- ja verisuonitaudit
Japanissa ilmestyvä sydänlääkäreiden tiedelehti, Circulation Journal, the Official Journal of the Japanese Circulation Society, julkaisi kaksi kirjoitusta, jotka puoltavat E-EPA-nimisen kalaöljyn käyttöä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja hoidossa, eritoten diabeetikoilla ja metabolista oiryhtymää potevilla ihmisillä. Kirjoituksissa nojataan vahvasti yli 18.600 potilasta käsittäneeseen JELIS-tutkimukseen, jossa puolet potilaista sai E-EPAa 1800 mg päivässä lähes viisi vuotta. Puolet potilaista toimi verrokkeina (joilla meni huonommin). Näistä linkeistä pääsee lukemaan kirjoitukset maksutta.
http://www.jstage.jst.go.jp/article/cir ... 10953/_pdf
http://www.jstage.jst.go.jp/article/cir ... 10955/_pdf

Maallikoille ja useimmille lääkäreillekin vaikeaselkoisten biokemiallisten tekstien lopputulema on:
"Päättelemme, että EPAn tulehdusta ehkäisevät vaikutukset ovat voineet myötävaikuttaa sepelvaltimotaudin merkitsevään vähenemiseen ääreisverisuonten tautia sairastavilla potilailla, joilla annettiin puhdistettua EPAa." Se oli 98,5-prosenttista E-EPAa. Suomen vahvin E-EPA on 90-prosenttista, mutta siinä mukana D3-vitamiinia, joka antaa lisää terveystehoa pelkkään E-EPAan verrattuna.

Toisin sanoen, E-EPA suojaa valtimoita ja sydäntä pääasiassa muuulla tavoin kuin alentamalla kolesterolia. Vaikutus kohdistuu valtimotautien keskeiseen syytekijään, hiljaiseen krooniseen tulehdukseen (inflammaatioon).

Tulehdus sydän- ja verisuonitauitien syytekijänä

Kysymyksiä ja vastauksia E-EPAsta
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 14 Marras 2010 17:29

Kala?ljy ehk?isee ja lievitt?? niveltulehdusta
Brittitutkimus tarjoaa uutta tietoa siit?, kuinka kala?ljyn omega-3-rasvahapot EPA ja DHA ehk?isev?t ja lievitt?v?t niveltulehdusta. N?iden kahden rasvahapon vertailussa EPA osoittautui DHA:ta tehokkammaksi. Tulokset tukevat suomalaisella E-EPA-valmisteella Madridin yliopistossa tehty? rottatutkimusta (2009).

Niveltulehduksessa vaikuttaa joukko tulehdussytokiinej?, muun muassa interleukiini (IL)-1beta. N?m? sytokiinit stimuloivat matriksin metalloproteinaasien (MMPt) tuotantoa, mik? puolestaan rappeuttaa rustoa. MMPt ovat kudosentsyymej?, jotka osallistuvat normaaliin kudosten kasvuun ja erilaistumiseen, sek? moniin patologisiin sairaustiloihin. MMPt kykenev?t pilkkomaan l?hes kaikkia solun ulkoisen matriksin (ekstrasellulaarimatriksin) ja epiteelin tyvikalvon ainesosia. N?ill? kollagenaasientsyymeill? on t?rke? merkitys nivelrikon syntymisess?. Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan kala?ljyn omega-3-rasvahapot, eritoten EPA suojaavat rustokudosta MMPt:n aiheuttamilta vaurioilta.

EPAn ja DHA:n tehoa tutkittiin kumpaakin erikseen naudan 5 mm paksussa nivelrustossa, jossa IL-1betan annettiin vaikuttaa 5 p?iv??. IL-1beta aiheutti muutoksia ruston rakenteessa. EPA ja DHA ehk?isiv?t IL-1betan aiheuttamia haittoja. EPA esti 75 % muutoksista koko vaikutusjakson ajan (5 vrk), mutta DHA oli puolta heikompaa.

Tulokset tukevat k?sityst?, jonka mukaan kala?ljyn omega-3-rasvahapot ehk?isev?t tulehdusta kilpailemalla arakidonihapon (AA, omega-6) kanssa. Erityisesti EPA on tehokas omega-3-rasvahappo ehk?isem??n ruston rappeutumista kroonisessa niveltulehduksessa, p??ttelev?t tutkijat Arthritis Research & Therapy -lehdess?.

E-EPA ehk?isee niveltulehdusta (rottakoe)
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 15 Marras 2010 18:43

Perinteiset triglyseridi- ja uudet etyyliesterikala?ljyt vertailussa
Kala?ljyj? on perinteisess? triglyseridimuodossa ja uudessa muodossa etyyliesterein?, joko E-EPAna tai E-EPA + E-DHA -yhdistelmin?. Saksalaiset tiedemiehet vertasivat n?iden kahden erilaisen valmistetyypin imeytymist? ihmisten punasolujen kalvoille ja vaikutusta omega-3-indeksiin. Koej?rjestely oli lumekontrolloitu kaksoissokko. Tulokset julkaistiin European Journal of Nutrtitionissa.

Yhteens? 150 vapaaehtoista henkil?? arvottiin kolmeen kaltaistettuun ryhm??n. Ne saivat jotakin seuraavista kapseleista:
1. v?kev?ity? triglyseridimuotoista kala?ljy?, jossa oli 1,01 g EPAa ja 0,67 g DHA:ta (rTAG group)
2. v?kev?ity? etyyliester?ity? kala?ljy? EPA (1,01 g) +DHA (0,67 g) (EE group).
3. maissi?ljy? (verrokit).

Valmisteet olivat pehmytgelatiinikapseleita, joita koehenkil?t nauttivat 4 kappaletta p?iv?ss? kuusi kuukautta. Omega-3-indeksi mitattiin alussa sek? kolmen ja kuuden kuukauden kuluttua. Omega-3-indeksi osoittaa, kuinka suuri prosentuaalinen osuus solukalvon rasvahapoista on omega-3:a. Se vaihtelee yleens? 4?8% v?lill?. 8 % antaa l?hes t?ydellisen suojan syd?ntauteja vastaan.

Omega-3-indeksi suureni kummassakin kala?ljyryhm?ss?. rTAG-ryhm?ss? nousu oli nopeampaa ja suurempaa verrattuna EE-ryhm??n. Kolmen kuukauden kohdalla nousut olivat keskim??rin 186 % ja 161 % ja kuuden kuukauden kohdalla 197 % ja 171 % (l?ht?lukemista laskettuna). Triglyseridimuotoinen kala?ljy lis?si omega-3-indeksia keskim??rin nopeammin ja enemm?n kuin etyyliester?ity kala?ljy samoina p?iv?annoksina.

Tuloksia arvioitaessa on syyt? ottaa huomioon montako kapselia tarvitaan esim. 1 gramman EPA-m??r?n saantiin. Kaupalliset triglyseridi?ljyt sis?lt?v?t tavallisesti vain 30 % painostaan omega-3:a (12 % EPAa ja 18 % DHA:ta), joten gramman saamiseksi voidaan tarvita esim. 6 kappaletta 500 mg:n kapseleita. Etyyliester?idyn kala?ljyn etuna on suuri omega-3-pitoisuus (90 %). N?in ollen etyyliester?ity kala?ljy antaa pienell? kapselim??r?ll? (1?2 kapselia p?iv?ss?) suuren omega-3-m??r?n (suomalaisista valmisteista esim. yksi kapseli E-EPA 650 mg antaa 650 mg EPAa ja CardiOmega-kapseli antaa 900 mg omega-3:a), jolloin hoitomy?ntyvyys on hyv?.

Syd?nl??k?rit ja psykiatrit suosivat etyyliester?ityj? valmisteita. Suositeltu p?iv?annos on yleens? 1 gramman kapseli p?iv?ss?, mik? on linjassa Euroopan syd?nl??k?riyhdistyjksen suosituksen kanssa (European Journal of Cardiovascular Medicine 2010) sek? Yhdysvaltain Psykiatriliiton suosituksen kanssa.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Saaristolainen
Site Admin
Viestit: 3272
Liittynyt: 24 Loka 2008 23:36
Paikkakunta: Ii
Viesti:

ViestiKirjoittaja Saaristolainen » 16 Marras 2010 0:41

Onko Suomessa olemassa laboratoriokoetta jolla omega 3-indeksi voidaan mitata?

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 16 Marras 2010 13:01

Tuskinpa on viel? kaupallisesti saatavilla. Sit? vastoin seerumin rasvahappoanalyysej? on tehty jo yli 20 vuotta. Niiss? mitataan yleens? 16 rasvahappoa, jolloin voidaan laskea mm. omega-6-omega-3-suhde ja sit? hyvin edustava AA/EPA-suhde (arakidonihapon suhde EPAan). Koe antaa varsin hyv?n k?sityksen siit?, mit? rasvoja on sy?ty. Verin?ytteen voi antaa miss? tahansa kliinisess? laborarotiossa, joka l?hett?? sen analysoitavaksi Mineraalilaboratorio Milaan.

N?in mitattiin muun muassa Jyv?skyl?n yliopiston tutkimuksissa lasten ja aikuisten seerumin rasvahapot. Silloin k?vi ilmi, ett? AA/EPA-suhde oli liian korkea, noin 7?8:1, mutta se aleni puoleen kun koehenkil?t ottivat ruoan lis?n? E-EPA-kapseleita. Helsingin yliopiston farmakognosian laitoksen tutkimuksissakin suomalaisten terveiden vapaaehtoisten henkil?iden AA/EPA-suhde on ollut noin 7:1. Ihanne on terveill? enint??n 3:1 ja kroonisia sairauksia (esim. syd?n- ja valtimotauteja, diabetesta, sy?p??) potevilla enint??n 2:1. Siihen on vaikea p??st? ruokatapoja muuttamalla. Sit? vastoin kala?ljyn k?ytt? ravintolis?n? korjaa suhteen kuntoon nopeasti ja tehokkaasti.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 17 Marras 2010 20:01

Tiede todistaa: Omega-3:t hy?dyksi metabolisessa oireyhtym?ss?
Kanadalainen nettisivusto Examiner.com esitt?? 15.11.2010 p?iv?tyn dokumentin siit?, kuinka kala?ljyn (mutta ei kasvi?ljyn) omega-3-rasvahapot ovat hy?dyksi eritoten metabolisessa oireyhtym?ss?. Tekstin on laatinut tohtori Antoaneta Sawyer, tunnettu metabolisen oireyhtym?n tutkija.

Samalla sivulla on my?s 4,5 minuutin video, jolla tohtori Bruce Holub, (Professor emeritus of Nutritional Scienc es, University of Guelph, Kanada) kertoo omega-3-rasvahappojen eduista terveydelle. H?n korostaa, ett? kasvin siemen?ljyn omega-3-, ALA, muuntuu elimist?ss? hyvin heikosti EPAksi. Vain noin 3,5 % muuntuu, joten pit?isi sy?d? valtavia m??ri? ALAa, jotta saataisiin vastaavat terveysvaikutukset kuin kala?ljyn rasvahapoilla (EPA ja DHA). T?m? on hyv? pit? mieless? kun seuraavan kerran luet tai kuulet jonkun kehuvan rypsi?ljy? hyv?n? omega-3:n l?hteen?.

?"Ehk?p? metabolinen oireyhtym? on tila, jossa kala?ljyjen edulliset vaikutukset ilmenev?t selvimmin", kirjoitti professori (emeritus) Antti Aro Duodecimissa selostaessaan E-EPAlla tehty? JELIS-tutkimusta.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 20 Marras 2010 12:52

Margariiniteollisuus huijaa meit?
Levitteisiin ja muihin elintarvikkeisiin lis?t??n omega-3-rasvahappoja, p??asiassa kasvisper?ist? alfalinoleenihappoa (ALA), mutta jonkin verran my?s pieni? m??ri? merellisi? (EPAa ja DHA) ? mutta vain nimeksi. Myyntip??llyksiss? lukee kuitenkin suurin kirjaimin OMEGA-3, jolla kuluttajalle viestitet??n, ett? tuote muka suojaisi syd?nt? ja valtimoita. Syd?ninfarktin sairastanut ihminen toivoo tietenkin, ett? levite suojaisi h?nt? uudelta syd?nkohtaukselta. N?in ei kuitenkaan k?y, vaan kysess? on kuitenkin suuren luokan huijaus.

Asia k?y ilmi hollantilaisesta tutkimuksesta, jonka nyt voi lukea maksutta New England Journal of Medicinest?. Margariinien ALA ja v?h?iset p?iv?annokset EPAa ja DHA:ta eiv?t anna sellaista suojaa kuin elintarviketeollisuus antaa ymm?rt??.

Sit? vastoin kunnon p?iv?annokset kala?ljyn omega-3-rasvahappoja (noin 850 mg/vrk), eritoten v?kev?ityin? etyyliesterein? ovat tehokkaita, kuten lontoolainen syd?nporfessori Martin R. Cowie kirjoittaa European Journal of Cardiovascular Medicinen julkaisemassa katsauksessaan.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 22 Marras 2010 16:03

Kala?ljyn omega-3-rasvahapot parantavat insuliiniherkkyytt?
Diabetestutkimuksen ja -hoidon kuumia aiheita ovat nyt inkretiinit eli uudet l??kkeet, jotka parantavat insuliiniherkkyytt?. Samanlainen vaikutus on my?s er?ill? luonnonaineilla, eritoten berberiinill? ja merellisill? rasvahapoilla, EPA ja DHA.

Amerikkalainen (intialaissyntyinen) tohtori Urdunti N. Das on juuri julkaissut erinomaisen katsauksen, josta suomennan t?h?n vapaasti osan. Siin? Das selvitt??, kuinka omega-3-rasvahapot vaikuttavat suotuisasti insuliiniresistenssiin. Kaikkia vaikutustapoja ei viel? tunneta, mutta seuraavat ovat mahdollisia ja todenn?k?isi?:

(a) insuliinireseptoreiden lis??minen, mik? johtuu solukalvojen nestem?isyyden (fluidity) suurenemisesta
(b) GLUT-4 mRNA:n ja adiposyttien (rasvasolujen) proteiinim??r?n suureneminen
(c) anti-inflammatoristen ja antiateroskleroottisten molekyylien lis??ntyminen. N?it? molekyylej? ovat muun muassa PGI2, PGE1, lipoksiinit, resolviinit, protektiinit ja maresiinit
(d) adheesiomolekyylien ilmentymisen v?heneminen
(e) tulehdusta aiheuttavien molekyylien (sytokiinien) esto: tuumorinekroositekij? alfa (TNF-α), makrofagin migraatiotekij? (MIF), high-mobility group box 1 (HMGB1) ja interleukiiini-6 (IL-6)
(f) aivoper?isen hermokasvutekij?n (BDNF) lis??minen aivoissa ja suolistossa. Se on antidiabeettista ja edesauttaa my?s PGI2 synteesi?
(g) luun morfogeenisten proteiinien (BMPs) lis??minen, mik? edist?? aivojen kasvua ja kehityst? (h) suolistobakteerien kasvun ja vaikutusten lis??minen
(i) tumareseptoreiden lis??minen ja veren rasvah?iri?n (dyslipidemian) korjaaminen
(j) hypotalamuksen hermosv?litt?j?aineiden ja ruokahalua ja kyll?isyyden tunnetta sek? insuliini erityst? s??t?vien peptidien toimintaan vaikuttaminen.

Lis?ksi insuliini lis?? Δ6 and Δ5 desaturaasien aktiivisuutta, mik? puolestaan tehostaa rasvahappojen aineenvaihduntaa, mik? sitten lis?? insuliinin vaikutusta verensokeriin. On todenn?k?ist?, ett? kun v?ltt?m?tt?mien rasvahappojen saanti on riitt?v?? (pikkul?apsesta alkaen, koko el?m?n ajan) rasvahapot inkorporoituvat endoteelisolujen kalvoille, jossa syntyy ihanteellisia m??ri? valtimomuutoksilta suojaavia yhdisteit? (PGI2, PGE1, lipoksiinit, resolviinit, protektiinit, maresiinit ja nitrolipidit).
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 23 Marras 2010 12:18

Turun Sanomat julkaisi t?n??n verkossa toimittaja Kai Aulion jutun kala?ljykapseleista. Siin? h?n korostaa aivan oikein heti ingressiss?, ett? tehoaineiden ja annostelun on oltava oikeita, jotta toivottu tulos saavutetaan. Kehnosti suunnitellut tutkimukset tuotavat tunnetusti kehnoja tuloksia. Niist? saa hyvi? juttuja lehtiin, esim. Turun Sanomiin.

Aulio onkin ker?nnyt kirjoitukseensa joukon ei-positiivisia tutkimuksia, ja selostanut niit? oikein. Totta on, ettei DHA auta Alzheimeriin. Pit?isi antaa v?kev?ity? EPAa eik? DHA:ta, mutta sit? Aulio ei kerro. H?n on muutoinkin j?tt?nyt jutustaan pois kaikki positiiviset suuret kala?ljytutkimukset, esim. JELIS, GISSI, LYON, DART, ym. joita olen selostanut muun muassa Kala?ljyoppaassani ja nettisivuillani. Suomen valtamedia julkaisee ravintolisist? mielell??n puolitotuuksia periaatteella "Good news, no news".
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 26 Marras 2010 14:11

Punasolujen omega-3-indeksi ennustaa hyvin aikuisilla tulevaa syd?n- ja verisuoniterveytt?. Amerikkalaiset ja saksalaiset kardiologit (William S. Harris, Clemens von Schacky) pit?v?t 8 % indeksi? ihanteellisena syd?ntarveyden kannalta. Siihen p??see hyvin harva ihminen (noin 9 % v?est?st?) ilman kala?ljyn k?ytt?? ruoan lis?n?.

Nuorilla indeksia ei ole tiett?v?sti ennen tukittu, mutta nyt australialainen raportti viittaa siihen, ett? omega-3-indeksi p?tee my?s nuoriin. Rasvahapot mitattiin 1301 nuoren (13?15 v) punasoluista, ja niist? laskettiin omega-3-indeksi. Se oli keskim??rin 4.90 ? 1.04% (hajonta 1.41?8.42 %). Alle 4 % ennustaa terveysongelmia tulevaisuudessa.

15.6 % nuorista oli hyvin suuressa syd?ntautiriskiss? (indeksi < 4%). Indeksi korreloi positiivisesti kalan, EPAn ja DHA:n, kokojyv?tuoteiden sek? proteiinin, saantiin ravinnosta ja negatiivisesti virvoitusjuomien ja crispsien saantiin. Poikien indeksi kolleroi HDL-kolesteroliin ja diastoliseen verenpaineeseen. Asiaa kannattaa tukia lis??, kirjoittavat L?nsi-Australian yliopiston tutkijat.

Suomessa ei ole tiet??kseni viel? saatavana omega-3-indeksin mittausta, ainakaan kaupallisena. Seerumin rasvahappoja kyll? analysoidaan. Jyv?skyl?n yliopiston tutkimuksissa yksi E-EPA 500 mg -kapseli nosti 10-vuotiaiden lasten seerumin EPA-pitoisuuden 2,8-kertaiseksi. Aikuisilla vastaava nousu saatiin aikaiseksi kahdella kapselilla p?iv?ss?. Samalla AA/EPA-suhde putosi puoleen eli ihannelukemiin.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 27 Marras 2010 17:25

E-EPA syd?men ja valtimoiden suojana

E-EPA-niminen kala?ljy ? puhdas EPA-rasvahapon etyyliesteri ? kehitettiin 1980-luvulla Japanissa, jossa sit? on tutkittu valtavasti (on tosin tutkittu kovasti muuallakin). E-EPAlla tehtiin maailman suurin kala?ljytutkimus, Japan EPA Lipid Intervention Study (JELIS), joka julkaistiin Lancetissa 31.3.2007. Kyseess? oli ensimm?inen etenev? satunnaistettu kliininen tutkimus, joka osoitti puhtaan EPA-rasvahapon (E-EPAn) ehk?isev?n sepelvaltimotauteja ja syd?nkohtauksia. JELIS sai osakseen valtavan huomion ja se mullisti syd?n- ja muiden l??k?reiden k?sitykset kala?ljyn omega-3-rasvahappojen merkityksest? syd?men suojauksessa. (Kaksi kala-ateriaa viikossa riitt?? -myytti siin? romuttui.) JELIS my?t?vaikutti vahvasti siihen, ett? kala?ljy lis?ttiin Suomessa ja muissa EU-maissa valtimotautien ja veren rasvah?iri?iden K?yp? hoito -suosituksiin.

JELIS-tutkimuksesta julkaistiin juuri lis?analyysi Japan Arteriosclerosis Societyn lehdess? Journal of Atherosclerosis and Thrombosis. Raportin mukaan nimenomaan EPA ? ei DHA ? on tehokasta syd?n- ja valtimotautien ehk?isyss? ja hoidossa. T?m? on vastoin syd?n- ja monien muidenkin l??k?reiden ja maallikoiden yleist? k?sityst?.

Analyysissa tarkastellaan plasman eri rasvahappojen merkityst? syd?ntapahtumiin JELIS-aineistossa. Analyysi k?sitt?? 15 534 henkil??, joista tutkittiin ?killiset syd?nkuolemat, kliiniset ei-fataalit syd?nkohtaukset, ep?vakaa angina pectoris, sepelvaltimoiden pallolaajennukset/ohitusleikkaukset ja niiden suhteet plasman rasvahappoihin.

E-EPAa saaneiden henkil?iden seerumin EPA-pitoisuus suureni, mutta ei DHA-pitoisuus. Muiden rasvahappojen pitoisuudet v?heniv?t hiukan. Mit? enemm?n EPA lis??ntyi, sit? v?hemm?n ilmeni syd?ntapahtumia. DHA ja muut rasvahapot eiv?t korreloineet niihin merkitsev?sti.

EPAlla ja DHA:lla n?ytt?isi olevan erilainen vaikutus sepelvaltimotautiin. Vastoin yleist? k?sityst? DHA-rasvahapolla ei siis olisikaan valtimotaudeilta suojaavaa vaikutusta kuten EPAlla on, arvelevat japanilaistutkijat. Mit? enemm?n seerumin EPA-pitoisuus suureni ja vastaavasti AA/EPA-suhde pieneni, sit? v?hemm?n ilmeni uusia sepelvaltimotauteja ja aivohalvausten uusiutumisia. Tutkijat pit?v?tkin AA/EPA-suhdetta (tai EPA/AA-suhdetta, kuten he asian ilmaisevat) merkitt?v?n? syd?ntautiriskin osoittimena. E-EPAn valtimoita suojaava vaikutus ei johdu sen perustu kolesterolin, vaan triglyseridien v?hent?miseen ja tulehduksen (inflammaation) ehk?isyyn, vaimennukseen ja sammuttamiseen. Lis?ksi E-EPA ehk?isee rytmih?iri?it?, verihiutaleitten kokkaroitumista (veritulppia), lis?? valtimoiden kimmoisuutta ja veress? kiert?v?n adiponektiinin m??r?? sek? stabilisoi valtimoiden sein?mien plakkeja. [Noin 70 % infarkteista johtuu revenneist? plakeista.] Raportti puolta vahvasti nimenomaan E-EPAn k?ytt?? syd?men ja valtimoiden suojana. JELIS-hankkeessa E-EPAn p?iv?annos oli 1800 mg. Vertailun vuoksi: Suomalaiset saavat ravinnostaan omega-3-rasvahappoja alle 100 mg p?iv?ss
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 30 Marras 2010 15:16

E-EPA alentaa kohonneita triglyseridej?
Uusi irlantilainen yli 1000 potilaan lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus osoittaa, ett? E-EPA-niminen kala?ljy korjaa tehokkaasti veren rasvah?iri?t?, dyslipidemiaa, joka yleistyy nykyisten ruokatottumusten seurauksena. Maksa muuntaa ylim??r?iset hiilarit triglyserideiksi, jotka ovat itsen?inen syd?n- ja valtimotautien riskitekij?. T?st? syyst? VHH on suositeltava ruokavalio. Valitettavasti t?m? tieto ei saavuta kaikkia, eiv?tk? kaikki nek??n ihmiset, jotka ovat tietoisia VHH:sta kuitenkaan k?yt?nn?ss? noudata sit?, kun pulla, viinerit ym. sokerit maistuvat niin hyv?lle. Ja koko valtakoneisto vastustaa VHH:ta.

E-EPA tarjoaa nopean, helpon ja turvallisen avun niille, jotka haluavat saada triglyseridit kuntoon ja v?hent?? siten syd?nkohtauksen riski?. Triglyt ovat usein koholla lihavilla ihmisill?, diabeetikoilla ja sepelvaltimotautia sek? insuliiniresistenssia ja metabolista oireyhtym?? potevilla ihmisill?. Ja heit? on Suomessakin tosi monia.

Kala?ljy lis?ttiin 2009 valtimotautien ja veren rasvah?iri?iden K?yp? hoito -suositukseen kaikissa EU-maissa. N?in meneteltiin uuden polven etyyliester?idyill? valmisteilla tehtyjen suurten v?est?tutkimusten perusteella. Peruskala?ljyill? ei ooe saatu vastaavia tuloksia. Suosituksessa ei kuitenkaan tuoda esille sit? tosiasiaa, ett? kala?ljyvalmisteissa on suuria laatueroja. Valitettavasti l??k?rit ja muu terveydehuollon ammattuhenkil?st? eiv?t ole saaneet koulutusta, jonka perusteella he osaisivat suositella parhaita valmisteita. Kuluttajan on siis syyt? olla oma-aloitteinen.

Maailman suurin kala?ljytutkimus, JELIS, viittaa siihen, ett? EPA saattaa olla ainoa tehokas valtimoita ja syd?nt? suojaava omega-3-rasvahappo, aivan kuten se on ilmeisesti ainoa antidepressivinen ja antipsykoottinen omega-3-rasvahappo. DHA saattaa siis olla vain sivustakatsojen roolissa. Irlantilaistutkimus osoittaa, ett? pelkk? E-EPA (ilman DHA:ta) riitt?? alentamaan kohonneita triglyseridej?.

Irlantilaisyhti?n osakkeen arvo ponnahti per?ti 60 % yhti?n julkaistua t?ll? viikolla uudet tiedot E-EPAn vaikutuksesta veren rasvoihin. Uusi irlantilaisraportti puoltaa nimenomaan EPAn k?ytt?? syd?nterveyden edist?misess?. Irlantilaiset ovat rekister?im?ss? omaa E-EPA-tuotettaan reseptil??kkeeksi, jolloin sen hinta noussee paljon suuremmaksi kuin ravintolis?n? myyt?vien E-EPA-valmisteiden.
Lue lis?? suomeksi
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 5 vierailijaa

cron